Suomi ampui itseään jalkaan, osa XXIV


Karvinen makaa vatsallaan saatuaan pahoinvointia suomalaisesta siirtolaispolitiikasta. Washington, DC, huhtikuu 2005.

Kun kymmenen Itä- ja Keski-Euroopan maan EU-jäsenyys alkoi runsas vuosi sitten häämöttää näköpiirissä, EU:n vanhoissa jäsenmaissa virisi kiivas keskustelu työvoiman vapaan liikkuvuuden rajoittamisesta. Tämän EU-periaatteiden vastaisen toimenpiteen kannattajien motivoijana oli pelko siitä, että vanhojen ja uusien jäsenmaiden välillä vallitseva elintasokuilu houkuttelisi liikkeelle valtavat ihmismassat. Siirtolaisten hyökyaallon arveltiin johtavan massatyöttömyyteen ja palkkatason laskuun vanhoissa jäsenmaissa, kun taas uusien jäsenmaiden pelättiin kärsivän halvaannuttavasta aivovuodosta. Suomessa SAK tehtaili jo vuonna 2000 tutkimuksen, jonka mukaan peräti 400.000 virolaista (eli neljännes koko Viron väestöstä) olisi tunkemassa töihin Suomeen ainakin lyhyemmiksi ajanjaksoiksi.

Pelkotilat johtivatkin ripeisiin toimenpiteisiin vanhoissa EU-maissa. Useimmat maat asettivat uusista jäsenvaltioista tulijoiden työskentelylle erilaisia rajoituksia, jotka ovat voimassa vähintään kaksi, mutta mahdollisesti jopa seitsemän vuotta. Suurinta kansalaisrohkeutta osoitti markkinatalouden makumaa Irlanti, joka ilmoitti heti kättelyssä sallivansa maahanmuuton Itä-Euroopan maista. Alun pitäen vapaata liikkuvuutta kannattanut Ruotsi oli välillä aikeissa rajoittaa tulijoiden työskentelyä, mutta parlamentti kääntyi viime metreillä sosialidemokraatteja vastaan ja kieltäytyi asettamasta ammattiliitto LO:n kaipaamia siirtymäaikoja. Britannia puolestaan päätti ankaran poliittisen kädenväännön jälkeen sallia työntekijöiden vapaan liikkuvuuden - kuitenkin siten, että uusista jäsenmaista tulijoiden on rekisteröidyttävä työntekijöiksi. Muut 12 vanhaa EU-maata päätyivät rajoitusten tielle, Suomi mukaan luettuna.

Nyt, vuosi EU-laajenemisen jälkeen merkit viittaavat siihen, että pelot vanhoja EU-valtioita uhkaavista kerjäläislaumoista olivat vahvasti ylimitoitettuja. Maahanmuuton sallineet jäsenmaat ovat päinvastoin hyötyneet avoimuudestaan. Iso-Britanniaan on muuttanut viimeisen vuoden kuluessa uusista EU-maista noin 130.000 henkeä, heistä valtaosa puolalaisia. Monet tulijoista ovat nuorta ja koulutettua väkeä. Kaikkiaan Britannian hallitus arvioi, että uusista EU-maista saapuneet siirtolaiset ovat tuoneet maan talouteen 240 miljoonan punnan suuruisen piristysruiskeen pelkästään viime toukokuun ja vuodenvaihteen välisenä aikana. Sitä vastoin sosiaalitoimelle siirtolaisista ei ole aiheutunut suurtakaan päänvaivaa: kymmenistä tuhansista puolalaisista sosiaalikassan asiakkaiksi on päätynyt alle 30 - epäilemättä suurelta osin siksi, että siirtolaisten täytyy työskennellä maassa vähintään vuoden ajan, jotta he olisivat oikeutettuja brittiläiseen sosiaaliturvaan. Myös Puola on hyötynyt siirtolaisuudesta sikäli, että ulkomailla työskentelevät puolalaiset lähettävät kotimaahansa huomattavia summia rahaa.

Tämän valossa vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat jälleen kerran sahanneet omaa oksaansa pelätessään haisevien slaavien ja hassusti puhuvien heimoveljiensä maihinnousua. Useimpien EU-valtioiden päätös sulkea rajansa toistaiseksi oli muutamille rohkeille jäsenmaille kultainen tilaisuus päästä ensimmäisten joukossa houkuttelemaan nuorta ja koulutettua väkeä, jota ne tulevat jo aivan lähivuosina tarvitsemaan paikatakseen eläkkeelle siirtyvien kansalaisten jälkeensä jättämää aukkoa. Suomen rajojen viimein avautuessa mahdollisesti ensi vuonna (tai myöhemmin, mikäli ksenofobinen eristäytymispolitiikka päästetään kunnolla valloilleen) parhaat on jo kuorittu päältä. Epämiellyttäväksi koetun ilmastonsa, oudon kielensä ja avoimen ulkomaalaisvihamielisten asenteidensa vuoksi Suomella tulee olemaan työ ja tuska pitää väestönsä edes jonkinlaisessa tasapainossa tulevina vuosikymmeninä. Siksi yhtään tilaisuutta tehdä asialle jotain ei saisi jättää käyttämättä.

Suomalaiset poliitikot nukkuvat kuitenkin edelleen ruususen unta. Muutamaa mielipidekirjoitusta ja satunnaista tarttis-tehrä-jotain asennetta lukuun ottamatta asiasta ei oikein uskalleta edes keskustella. Suomalainen äänestäjä kun voisi vaikka suuttua ulkomaalaisten "hyysäämisestä". Mutta näinhän se yleensä menee; vaikeaksi koettuja päätöksiä lykätään viime tippaan, ja sitten joudutaan pakon edessä tekemään todella tuskallisia ratkaisuja.

Joskus voisi silti ajatella vähän etukäteen. Oman oksan sahaamisessa kun on se huono puoli, että tarpeeksi pitkällisen nylkyttämisen jälkeen oksalla on tapana katketa.

Lisätty kello 00:01 ET | Permalink

 
Kun kaikki on kansanäänestystä


God loves you. Jumalan Buick pysäköitynä kadunvarteen. Lindsborg, Kansas, elokuu 2004.

Yksi amerikkalaisen yhteiskunnan viehättävimpiä piirteitä on pyrkimys ottaa huomioon maallikon mielipide sellaisissakin asioissa, joihin puuttumista Suomessa pidettäisiin asiantuntijoiden yksinoikeutena. Suomihan on monessa suhteessa eräänlainen insinöörivaltio, jossa professionaalit suunnittelevat kaiken järkevimmällä mahdollisella tavalla. Aina on olemassa se objektiivinen, järkevä totuus, jonka hyvät hallitsijat armollisesti jakavat ylhäältä alamaisilleen riippumatta näiden mielipiteestä. Tavallisesti alamaisilla ei juuri sellaista olekaan - ja jos onkin, niin yleensä mielipide on se, että kyllä asiantuntija tietää. Tässä kuviossa esimerkiksi arvot (ovatko ne jotain syötävää?) joutuvat säännönmukaisesti polvilleen nk. järjen edessä.

Esimerkkinä suomalaisesta järkevyysajattelusta voisi mainita suhtautumisen ydinvoimaan (jonka mielekkyyteen sinänsä en tässä yhteydessä ota sen kummemmin kantaa): insinööri kertoo kansalle järkevän vaihtoehdon, joka sitten ajetaan valistuneen itsevaltiuden hengessä läpi. Tuskin lienee sattumaa, että juuri Suomi on ainoa länsimaa, joka on tällä hetkellä konkreettisesti rakentamassa lisää ydinvoimaa. Sama luottamus asiantuntijuuteen heijastuu myös vilpittömänä uskona tiedonvälityksen objektiivisuuteen. Suomalaiset luottavat ehkä lujemmin kuin kukaan muu, että Ylen toimittaja kertoo heille maailmasta "totuuden". Ehkä kuitenkin kaikista asiantuntijoista asiantuntijoin Suomessa on lääkäri. Jos Terri Schiavo olisi ollut suomalainen, hänen kohtalostaan ei olisi väitelty sen kummemmin lehdistössä, oikeusistuimessa kuin eduskunnassakaan; asiantuntijalääkäri olisi ilmoittanut, että Terrin päässä ei ole enää ketään kotona, ja piuha olisi nykäisty muitta mutkitta seinästä - tai tässä tapauksessa ehkä pikemminkin vatsasta.

Yhdysvalloissa asetelma on kokolailla toinen. Jo keskusvallan suhteellinen heikkous ja monissa osavaltioissa käytössä oleva laajamittainen kansanäänestysjärjestelmä pudottavat päätäntävaltaa roppakaupalla alemmille tasoille, usein pois nk. asiantuntijoilta. Lautamiesjärjestelmä oikeuksissa on esimerkki todellisesta vallansiirrosta asiantuntijoilta maallikoille. Kyse on tietysti freedomista: yksilölle halutaan antaa mahdollisimman paljon päätäntävaltaa, mikä käänteisesti tarkoittaa mm. asiantuntijoiden vallan rajoittamista. Sama kuvio heijastuu monella muullakin elämänalueella; maallikon sana painaa, etenkin jos se perustuu arvoihin tai (uskonnolliseen) vakaumukseen.

Järjestelmässä on hyvät puolensa, mutta toisinaan maallikkomielipiteen kunnioittaminen ja asiantuntijuuden väheksyminen saa absurdia hipovat mittasuhteet. Tiedonvälitys on tästä yksi esimerkki. Jos Suomessa uutiset ovat lähestulkoon jumalan sanaa, USA:ssa jokainen katsoo oikeudekseen saada kuulla omaan maailmankuvaansa ja käsityksiinsä sopivia uutisia. Jos minä uskon, että "urgh, Bush hyvä", niin silloin minun on saatava uutisia, joissa sota terrorismia vastaan etenee kaikilla rintamilla täydellisesti, irakilaislapset välkyttelevät valkoisia hampaitaan ja itkevät ilosta freedomin jatkaessa voittokulkuaan maailmalla. Mikäli tilanne Irakissa etenee jonkun sanomalehden mukaan huonoon suuntaan, vika on tietenkin lehdessä eikä siinä, mitä Irakissa tapahtuu.

Mediassa toki voi ja tulee tarkastella asioita useammalta eri kantilta. Esimerkiksi juuri Irakin tilanne on niin monimutkainen, että olisi kohtuutonta väittää kaiken olevan yksiselitteisesti joko hyvää tai pahaa. Amerikkalaisessa mediakritiikissä kyse ei kuitenkaan aina ole pelkästä objektiivisuuden tai tasapuolisuuden vaatimuksesta. Enemmänkin vaaditaan sitä, että joka asiasta on saatava kaikensuuntaista uutisointia - ikään kuin jokaiselle jotakin. On jokaisen demokraattinen oikeus saada kuulla omaan uskomusjärjestelmäänsä sopivia totuuksia riippumatta siitä, mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Tämän seurauksena ei pahimmillaan nähdä enää metsää puilta. "Totuutta", mitä se sitten kussakin tapauksessa lienee, ei enää lähestytä eri näkökulmista - se lakkaa kokonaan olemasta ja tilalle tulee itse kunkin makutottumuksiin istuvaa propagandaa.

Ehkä vieläkin osuvampi esimerkki kansan äänen äärimmäisyyksiin menevän kunnioittamisen vaikutuksesta on uskonnon ja kouluopetuksen välinen suhde. Evoluutioteoria on ollut iät ja ajat kivenä fundamentalistien kengässä, mutta nyt kun kaikenpuoleinen taantumus elää muutenkin kukoistuskauttaan, heidän sanomansa on saanut aivan uutta painoarvoa. Tässä uskonnollisen konservatiivisuuden aallossa georgialainen Cobbin piirikunta päätti vuonna 2002 varustaa kaikki evoluutioteoriaa sisältävät koulukirjat erityisellä varoitustarralla, jonka sisältö oli seuraava: "This textbook contains material on evolution. Evolution is a theory, not a fact, regarding the origin of living things. This material should be approached with an open mind, studied carefully and critically considered." Sittemmin kyseiset tarrat on oikeudessa todettu perustuslain vastaisiksi, mutta hanke tuskin jää konservatiivikristittyjen viimeiseksi yritykseksi puuttua evoluutioteorian opettamiseen kouluissa.

"Is a theory, not a fact"? Mikä tarkkaan ottaen on faktaa? Eivätkö suhteellisuusteoria tai painovoimakin ole vain teorioita? Miksi niistä ei erikseen varoiteta koulukirjoissa? Kumoaako maallikon henkilökohtainen vakaumus tieteen, jos niiden välillä on ristiriitaa? Jos maallikko uskoo että maa on litteä, pitääkö koulujen lakata levittämästä kerettiläisiä ajatuksia maapallon pyöreydestä? Tuleeko koulujen opettaa ainoastaan sitä, mihin ihmiset uskovat - riippumatta siitä, mitä asiantuntijat sanovat? Pitääkö koululaisten tietämyksen siirtyä takaisin keskiajalle, jos enemmistö sitä vaatii?

Kun tiede alennetaan mielipiteiden tasolle, kaikki ovat yhtä suuria asiantuntijoita. Rekkakuskin käsitykset avaruudesta ovat samanveroisia kuin astronomin, siivooja voi marssia sairaalaan korvaamaan sydänkirurgin, ja myyntipäällikkö osaa tietenkin vakaumuksensa perusteella antaa evoluutioteoriasta aivan yhtä pätevän lausunnon kuin asian tutkimiselle omistautunut tiedemiesten armeija.

Onneksi Scientific American -lehti, tuo darwinistien ja muiden saatananpalvojien sukulaisten iljettävä julkaisu on sittemmin ymmärtänyt asian oikean laidan ja julkaissut pahoittelunsa siitä, että toimittajat ovat luottaneet päättelyssään tieteelliseen todistusaineistoon. Odotamme nyt anteeksipyyntöä NASA:n tiedemiehiltä, jotka ovat vuosikausia tyrkyttäneet meille kuvottavaa propagandaansa maan pallonmuotoisuudesta.

Uusin tempaus tällä saralla ovat äärilaidan konservatiivien viimeaikaiset puheet tuomarien asettamisesta syytteeseen (impeachment) virkavirheestä. Nämä kun kuulemma käyvät sotaa uskontoa vastaan. Todistusaineistona ovat tuomareiden vanhojen kestosyntien, aborttiin yllyttämisen ja koulurukoilun estämisen lisäksi mm. Terri Schiavon murha, luonnonvastaisuuden (homoseksuaalisuuden) dekriminalisoiminen, avioliittoinstituution murentaminen homoliitot sallimalla sekä lasten teloittamisen kieltäminen. Korkeimman oikeuden tuomarin Anthony Kennedyn kohdalla erityisen raskauttavana asianhaarana on nostettu esiin kansainvälisiin (hyi!) normeihin vetoaminen. Se kun ei ollenkaan käy laatuun, että Yhdysvallat lakkaisi olemasta Iranin kaltaisen ihmisoikeuksien mallimaan kanssa samassa individualistisessa porukassa ja lopettaisi maailman maiden ylivoimaisen enemmistön tapaan alaikäisten rikoksentekijöiden teloittamisen.

Tällaisille kansan tahdon vastaisesti toimiville aktivistituomareille täytyy tietenkin antaa potkut. Mitäpä he laista ja sen tulkinnasta tietäisivät - paitsi tietysti silloin, jos he sattuvat olemaan minun kanssani samaa mieltä.

Lisätty kello 23:15 ET | Permalink

 
You know you have been in the US too long when...



Vanhojen You Know You Have Been in Finland/Sweden Too Long, When... -sivujen inspiroimana Peter Elk on kyhännyt oman USA:ta varten lokalisoidun listansa huolestuttavista oireista, joita vieraalla maalla asuvan on syytä pitää itsessään silmällä:

You know you have been in the US too long when...

1. You consider a car with two people in it a "high occupancy vehicle."


2. You think adding a small bag of potato chips to a sandwich constitutes a full and nutritious meal.


3. Walking is a natural way to enjoy your coffee.


4. You call a 12-ounce (35 cl) coffee "small."


5. Gas is outrageously expensive when the price hits $2.00 a gallon (€0.40 a liter).


6. You think you don't have to go to work if it snows outside.


7. You use a paper towel when grabbing the door handle at a public bathroom.


8. You prefer lip balms with antibiotics because they kill germs that could make you sick.


9. "Good" means "bad."


10. "Fantastic" means "good."


11. You show your patriotism by lying on an American flag beach towel.


12. You say "uh-huh" instead of "you're welcome."


13. You enjoy nature by driving around state parks in your car and taking pictures from the driver's seat.


14. You wear white sneakers with a suit on your way to work.


15. You wear white sneakers with a suit at work.


16. You don't even bother to open those credit card offers with "low low APR" pouring in the mail.


17. You know what balance transfers are.


18. You use balance transfers.


19. You buy a shredder to protect yourself against identity theft.


20. You know that 1040 is the real number of the beast.


21. You read the Bible on the subway.


22. You think that President's Day, Memorial Day, Veterans' Day and other public holidays were invented so that people would have more time to go shopping.


23. The natural color of your teeth is fluorescent white.

Special thanks to Axis of Ævil for her comments regarding American shopping habits.

Lisätty kello 19:08 ET | Permalink

 
Stereotypiaa pyörillä


Kumipyörillä kulkeva stereotypia: liberaalin autoilijan Saturn parkissa luomumarketin edustalla. Belfast, Maine, kesäkuu 2004.

Suomessa ei juuri ole tapana julistaa omia poliittisia ja uskonnollisia mieltymyksiä vaatteissa, kotipihalle askarrelluissa kilvissä tai auton takapuskurissa. Tässä suhteessa amerikkalaiset eroavat suomalaisista radikaalisti. Mielipiteitä on paljon, ja monet haluavat myös antaa niiden näkyä.

Klassisin tapa omien näkemysten tunnetuksi tekemiseen ovat tietysti autoon liimattavat puskuritarrat. Silmämääräisesti arvioiden tarrat ovat erityisesti poliittisen kentän vasenta laitaa edustavien liberaalien suosiossa. Heillä on usein niin paljon sanottavaa, että auton puskurin pinta-ala ei alkuunkaan riitä kaikkien sodanvastaisten, Bush-kielteisten ja luomuruokamyönteisten piipitysten ilmaisemiseen, vaan koko kulkuneuvon peräpeili peittyy tiheään tarrametsikköön.

Poliittisen spektrin toisen äärilaidan edustajat tyytyvät Peter Elkin havaintojen mukaan tavallisesti vain yksittäiseen Boycott France-, W'04-, tai John Kerry for President of France -puskuritarraan. Satunnaisesti tosin näkee yltiöpatrioottisia, imukuppilipputangoilla varustettuja ajoneuvoja, joissa uhkaillaan nynneröjä Amerikan-vastustajia herraties minkälaisilla kauheuksilla.

Myös uskonnolliset kysymykset ovat suosittu aihepiiri puskuritarroissa. Alan klassikko on tietenkin My boss is a Jewish carpenter. Järkähtämättömästi evoluutioteoriaan uskovat (Yhdysvalloissa tämä on siis uskon asia eikä suinkaan tiedettä) käyttävät mielellään Darwin-kalaa. Nuke the unborn gay baby whales for Jesus sekä Europe is for h♥m♥sexuals taas ovat hankalammin perinteiseen luokitukseen sijoitettavia mielipiteitä.

Yksi poliittinen koriste tuntuu kuitenkin sopivan niin demokraatin kuin konservatiivin, ateistin kuin hartaan kristitynkin autoon: keltainen, magneettikiinnitteinen Support Our Troops -nauha. Kun muutimme New Yorkiin runsaat puolitoista vuotta sitten, noita keltaisia rinkuloita ei vielä näkynyt missään. Nyt niitä on joka toisessa ajoneuvossa - etenkin jos vaivautuu New Yorkin kaupunkialueelta ulos Long Islandille tai kauemmas osavaltion pohjoisosiin.

New York Times -lehden artikkelin mukaan nauhavillitys sai alkunsa Pohjois-Carolinassa keväällä 2003, kun kristillisen kirjakaupan omistaja Dwain Gullion loi tämän magneetti-ihmeen korvaamaan pihoille ripustettavia keltaisia nauhoja, joiden raaka-aineesta oli tullut pulaa. (Paikalliset olivat epäilemättä hamstranneet keltaisen nauhan loppuun rautakaupasta yhdessä ilmastointiteipin kanssa, kun he olivat Irakin sodan aiheuttamassa paniikissa varautumassa massiiviseen terrori-iskuun.) Tähän mennessä Gullion on myynyt yli miljoona Support Our Troops -nauhaa, ja hän on siirtynyt kokopäivätoimisesti magneettiläpyskäalalle.

Mutta poliittisten mielipiteiden vaikutus autoiluun ei rajoitu pelkkiin tarroihin. Amerikkalaiset valitsevat jopa autonsa poliittisen kantansa mukaan. Yleisessä tiedossa on jo pitkään ollut ainakin se, että liberaalit ajavat mielellään Volvolla, Subaru Outbackilla tai Saturnilla (vrt. kuva yllä).

Nyt nämä ennakkoluulot on vahvistettu "tieteellisin" tutkimuksin. Niiden mukaan kolmen edellä mainitun lisäksi demokraattien mieleen ovat mm. hybridiauto Toyota Prius sekä Saab (liberaalin juustoeliitin suosikkiauto; kallis ja eurooppalainen, muttei niin näyttävä, ettei voisi ajaa köyhien seassa puhtaalla omallatunnolla). Tutkimusten mukaan myös Volvon charmi puree edelleen demokraatteihin. Ylipäätään demokraatit ostavat melko usein eurooppalaisia tai japanilaisia autoja ja suosivat pienempiä automalleja. Markkinoinnin painottuminen turvallisuuden asemesta suorituskykyyn ja ylellisyyteen on kuitenkin viime vuosina lisännyt Volvon republikaanista ostajakuntaa ja uhkaa nyt sen asemaa liberaalina ikonina.

Republikaanit puolestaan luottavat amerikkalaisiin autoihin - tai ainakin amerikkalaisiin merkkeihin, sillä itse autothan on nykyään saatettu valmistaa melkein missä hyvänsä. Suosikkeja ovat erityisesti SUV:t ja pickupit, mm. Jeep Grand Cherokee sekä kaikkien hirviöautojen kuningas Hummer. Ulkomaalaisista republikaaneille kelpaavat lähinnä vain kaikkein kalleimmat autot, kuten Jaguarit ja Land Roverit.

Ennalta-arvattavuus on tietysti tavallaan ihan mukavaa, mutta toisaalta moinen lokerointi ottaa pattiin. Taidanpa ryhtyä rikkomaan tabuja ja käydä huomenna ostamassa Hummerin, jonka isokokoisen peräpeilin voin sitten liimata täyteen No one died when Clinton lied, Impeach Bush ja Born again environmentalist -tarroja. Ai mutta ensin täytyy tietysti saada rahat sen Hummerin ostamiseen. Onko kenelläkään vipata 140.000 dollaria?

Lisätty kello 22:05 ET | Permalink