Pandaelämää


Lomaileminen, sairastaminen ja uusi työ ovat pitäneet minut viime viikot kiireisenä kuin kiinalaisen duunaripandan, joten aikaa ei ole juurikaan jäänyt blogien lueskelemiseen, kirjoittamisesta nyt puhumattakaan. Tilanne pysynee tällaisena vielä viikon pari, mutta sen jälkeen lupaan perehtyä mm. amerikkalaisen ketjuravintolakulttuurin saloihin.

Yllä oleva pandakuva on peräisin SAK:n uudesta lastensadustosta. Satukirjan tehtävänä on opettaa suomalaisille nuorille, miksi työntekijöiltä ei saa koskaan vaatia mitään ja miten eläimet jäävät työttömiksi, kun kaikki tehtävät ulkoistetaan alihankkijoille (joiden palveluksessa ei ilmeisesti ole työntekijöitä lainkaan).

Huonoimmin käy tietysti niille, joiden työpaikat menevät ulkomaille. Satukirjan mukaan suomalaiset otsot menettivät työnsä kiinalaiselle pandalle, joka "tuli toimeen vähemmällä ja teki sitä paitsi töitä kuin eläin". Mustat silmänaluset panda sai siitä, että se ei edes nukkunut paljon. SAK olisi voinut saman tien pistää satukirjaansa Lauri Ihalaisen violetteine silmäpusseineen. Ainakin yleisö olisi saanut positiivisen kuvan ay-johtajan työtarmosta.

Parasta sivustolla on mahdollisuus lähettää oma tarinansa kilpailuun. Peter Elk sorvailee parhaillaan omaa juttuaan: sen lopussa suomalainen kommarityöläinen tekee itsemurhan syytettyään ensin ympäröivää maailmaa siitä, että hänelle ei maksettukaan loputtomasti palkkaa pelkästä makailemisesta, eukon hakkaamisesta ja kossun litkimisestä.

Kilpailun palkintona on kolme 500 euron arvoista matkalahjakorttia, joilla pääsee matkustamaan pois Suomesta. Mielenkiintoinen valinta pääpalkinnoksi...

Lisätty kello 20:10 ET | Permalink

 
Freedomia jaossa


Taas on se aika vuodesta.

Nyt sinullakin on mahdollisuus jättää taaksesi:

• surkea ilmasto
  
• pimeät talvet
  
• korkea veroaste (Varkaat! £$@??@@@!!)
  
• kaduilla vieraita ihmisiä pieksävät juopot
  
• moraaliton ulkopolitiikka (Arvostellaan muita niin kauan kuin ei itse tarvitse osallistua. Muun aikaa kykitään piilossa ja toivotaan, ettei isot pojat huomaa.)
  
• liian pienet kahvikupit
  
• suppeat paahtoleipävalikoimat
  
• SAK:na tunnettu varasjoukko
  
• Elinkeinoelämän keskusliittona tunnetut huijarit
  
• pahoinvointivaltio (tunnetaan myös nimellä sosiaalidemokratia)
  
• "kansallismielisten" nimellä esiintyvä paskasakki
  
• Matti Vanhanen
  
• kyvyttömyys tunneilmaisuun
  
• sekä lukemattomat muut asiat, jotka ovat tähän saakka estäneet sinua saavuttamasta täyttä potentiaaliasi.

Tilalle saat:

• jäsenyyden maailman mahtavimmassa kansakunnassa, joka majakan tavoin näyttää demokratian valoa koko ihmiskunnalle
  
• täydellisen freedomin toteuttaa itseäsi
  
• aidon yhteisöllisyyden, jonka keskellä löydät itsessäsi asuvan myötätuntoisen konservatiivin
  
• mahdollisuuden matkustella eksoottisissa maissa valtion laskuun
  
• rajattoman määrän erilaisia frappu-kombinaatioita Starbucksissa
  
• poliittisesti stimuloivan ympäristön
  
• halvan bensan
  
• tilaisuuden käyttää kolme tuntia päivässä ruuhkassa istumiseen
  
• vapauden laskea ilmakehään kunnolla hiilidioksidia
  
• North Carolina barbecuen
  
• Krispy Kremen
  
• vilkkaan hengellisen elämän
  
• terveydenhuoltojärjestelmän, josta muu maailma voi vain unelmoida
  
• sekä monia muita asioita, joista sukulaisesi ja ystäväsi tulevat kateellisiksi.

Arvonta päättyy perjantaina 7.1. kello 12 itärannikon aikaa. Onnea matkaan!

Lisätty kello 10:23 ET | Permalink

 
The Best of America II: Motellit


God bless our troops. Motellit houkuttelevat asiakkaita sykähdyttävin mainostekstein.
Radford, Virginia, maaliskuu 2003.

Autojen ja autoilun tulo jokaisen amerikkalaisen ulottuville antoi ihmisten liikkuvuudelle ennennäkemättömät mittasuhteet. Enää ei sahattu pitkin ja poikin mannerta ainoastaan muuttotarkoituksessa, vaan autolla saatettiin ajaa toiselle puolelle maata sukuloimaan tai työmatkalle. Ja mikä oudointa, jotkut lähtivät jopa huvikseen autoilemaan nähdäkseen uusia paikkoja ja ihmisiä. Automatkailu oli syntynyt.

Vielä 1900-luvun alkupuolella matkustavaisille oli niukanlaisesti tarjolla yöpymismahdollisuuksia. Ne jotka eivät halunneet majoittua keskustojen autoilijavihamielisiin (=epäamerikkalaisiin) ja kalliisiin hotelleihin, joutuivat tyytymään telttailuun tai mökkikylään. Mökkikylien etuna oli se, että ne oli yleensä suunniteltu autoilijoita silmällä pitäen, joten oman rakkaansa saattoi pysäköidä suoraan mökin eteen. Itärannikolla tavallisia olivat myös mummujen ja pappojen ylläpitämät tourist homet, joiden idea muistutti lähinnä bed & breakfast -konseptia.

Vähitellen mökkikylät saivat väistyä nk. motor courtien tieltä. Motor courteissa kaikki huoneet oli mökkikylistä poiketen sijoitettu saman katon alle pitkiin yksikerroksisiin rakennuksiin. Jokaisesta huoneesta johti ovi suoraan ulos, jotta liikkuminen rakennusta kiertävälle parkkialueelle olisi mahdollisimman helppoa. Motor courtien yhteyteen alkoi kasvaa myös palveluita: huoltoasemia, baareja ja ravintoloita.

Ensi alkuun majoitusliikkeet olivat yksityisessä omistuksessa, mutta 50-60 -luvulta lähtien jättiläisketjut ajoivat Holiday Innin johdolla suurimman osan perheyrittäjistä ulos markkinoilta. Suurten ketjujen etuna oli paitsi mukavuus (ilmastointi, uima-altaat, televisio, keskitetty varausjärjestelmä), myös loppuun asti viety standardointi. Holiday Innin tunnuslause "The best surprise is no surprise" kuvaa täydellisesti ketjujen tuotekonseptia: olitpa sitten Massachusettsissa, Nevadassa tai Alabamassa, motelli on aina sama. Ketjujen myötä myös hotellin, motellin ja motor courtin välinen raja alkoi hämärtyä. Rakennukset kasvoivat kaksi- ja kolmekerroksisiksi, ja motelleissa alkoi olla omat ravintolat. Käytännössä ainoa asia, joka erotti motellin hotellista oli sijainti. Motelli oli yhtä kuin moottoritien varrella sijaitseva hotelli.

Nykyään ketjut hallitsevat motellimarkkinoita lähes täydellisesti. Varsinkin isompia valtateitä ajaessa tutut nimet toistuvat maili toisensa jälkeen, osavaltio toisensa jälkeen: Howard Johnson, Super 8, EconoLodge, Hampton Inn, Best Western, Days Inn, Comfort Inn...

Pikkuteiden varsilla sen sijaan on edelleen yksityisessä omistuksessa olevia perinteisiä yksikerroksisia motelleja. Jotkut niistä ovat todella upeita, historiallisia monumentteja 50-luvun USA:sta. Perinteisten pikkumotellien ongelma on kuitenkin juuri standardoinnin puute. Niissä yöpyessään matkailija ottaa riskin unohtumattomasta kokemuksesta, joka ei missään tapauksessa kuulu oikeaoppiseen amerikkalaiseen motellielämykseen.

Peter Elk rakastaa ketjumotelleja yli kaiken. Ne tarjoavat unohdettavan elämyksen, jossa kaikki on samaa mukavaa joustinpatjaa ja Johnson & Johnson -raikasteelta tuoksuvaa kokolattiamattoa. Toinen toistaan muistuttavissa motelleissa on jotakin turvallista. Perverssillä tavalla olo on kuin tulisi kotiin, kun jo huoneen ovea avatessa tietää tarkalleen, mikä toisella puolella odottaa.

Motellia valittaessa ketjun nimellä ei yleensä ole juuri mitään merkitystä. Huoneet ovat käytännössä aina lähes täysin identtisiä: kaksi parisänkyä (tai yksi king size, valinnan mukaan), pieni pöytä ja kaksi tuolia, jättiläistelevisio (vähintään 60 kanavaa), ilmastointilaite, kahvinkeitin, muovielementistä puristettu kylpyamme/suihkunurkkaus ja wc. Tilaa on saman verran kuin kahdessa suomalaisessa perheasunnossa yhteensä. Jääpala-, limu- ja suklaapatukka-automaatit odottavat kolikoitasi käytävällä. Motelliketjujen välisen erot kutistuvat lähinnä kokolattiamattojen erilasiin väriskeemoihin. [Tyypillinen motellihuone. Comfort Inn, Belfast, Maine.]

Täytyy tosin myöntää, että samankaltaisuudesta huolimatta henkilökohtainen suosikkini motelliketjujen joukossa on La Quinta Inn, joka tarjoaa täysin unohdettavaa lastulevyistä motellikokemusta "meksikolaisessa" hengessä. Valitettavasti ketju on huonosti edustettuna muualla kuin Etelä- ja Länsi-USA:ssa.

Useimmat motellit tarjoavat huoneen lisäksi jotain, mitä ne kutsuvat aamiaiseksi ("complimentary continental breakfast", "complimentary de luxe continental breakfast"). Tähän ilmaiseen aamiaiseen koskeminen on paha virhe, ja jokainen tosiamerikkalainen matkaaja pysyy siitä kaukana. Tarjolla on tavallisesti muroja, pari nahkeaa donitsia, esanssinmakuista "appelsiini"mehua sekä kuravettä muistuttavaa laihaa kahvia. Aamiainen tarjotaan yleensä jossain vastaanottoaulan kloorinhajuisessa peränurkassa. Motellin ilmaisaamiaista paljon parempi vaihtoehto on aamiaista tarjoava ketjuravintola, joita on pesiytynyt motellien ympäristöön pilvin pimein. Palaamme tarkemmin aiheeseen The Best of American ravintoloita koskevassa osiossa.

Motelli- ja hotelliyöpymisen hinta-laatusuhdetta ei tätä nykyä voi edes verrata. Ellei ole menossa Chicagoon, San Franciscoon, New Yorkiin tai johonkin muuhun kohteeseen, joka vilisee epäamerikkalaisia isänmaanpettureita, keskustahotellissa yöpymistä ei kannata edes harkita. Motelleissa on samat mukavuudet ja usein jopa suuremmat huoneet, mutta hinta on kolmanneksen tai jopa puolet edullisempi. Useimpien kaupunkien keskustat ovat iltaisin ja öisin autioita paikkoja, joissa ei ole kuin pari narkkaria ja sinä hölmistyneine kavereinesi. Ravintolat ja muut ajanviettopaikat sijaitsevat automatkan päässä jossain kaupungin ulkopuolella -- mahdollisesti juuri Peter Elkin suosiman ketjumotellin välittömässä läheisyydessä.

Kirjoitussarjan seuraavassa osassa perehdymme amerikkalaiseen ravintolakulttuuriin.

Lisätty kello 23:49 ET | Permalink