Kerry Caius Aerobus


Vasemmalla aina yhtä maanläheisen ja helposti lähestyttävän John Kerryn yritys kosiskella nascar-isukkeja. Peter Elk on pannut merkille Kerryn yhdennäköisyyden Asterix-sarjakuvan roomalaishahmojen, erityisesti Caius Aerobuksen kanssa. Senaattorin patriisimainen käytöstapa ei kautta Jupiterin ainakaan heikennä roomalaisylimyksellistä vaikutelmaa.

Lisätty kello 09:08 ET | Permalink

 
Go West


Eurooppalaiset ajattelevat mielellään, että Amerikassa elellään jonkinlaisessa kulttuurityhjiössä. Jopa tuulipukuihin sonnustautuneilla suomalaisilla on otsaa naureskella amerikkalaisille, jotka heidän mielestään syövät pelkkää pikaruokaa, katsovat epä-älyllistä tv-viihdettä ja käyttävät aina lenkkareita. Amerikassa ollaan niin sivistymättömiä, ettei siellä tunneta Suomen presidentin nimeä tai tiedetä missä sijaitsee Pieksämäki. Eikä siellä tule edes Bumtsibumia tv:stä.

New York Philharmonicin ja Metropolitan Museum of Artin kotikaupungista käsin nämä väitteet vaikuttavat aika kummallisilta. Täällä on taatusti tarjolla enemmän kulttuuria kuin koko Suomessa yhteensä; onhan täällä enemmän asukkaitakin.

Jos kulttuurityhjiötä ei löydy New Yorkista, sitä on siis lähdettävä etsimään muualta. Mutta mistä aloittaa? Kalifornia tulee ensimmäisenä mieleen. Osavaltio on perinteisesti ollut huonossa huudossa jopa amerikkalaisten keskuudessa. Surffilaudat, kaikenkarvaiset tofunsyöjät tarot-kortteineen sekä Hollywoodin soopatehtaat ovat estäneet tehokkaasti sivilisaation taidonnäytteiden etenemistä Tyynenmeren rannikolle. Mutta miten Kaliforniaa voisi enää pitää kulttuurityhjiönä, kun osavaltiota luotsaa nyt eurooppalaissyntyinen kulttuuri-ihminen iso-Arska? Ei mitenkään.

Florida loputtomine golfkenttineen ja vaaleanpunaisiksi värjättyine lintuineen tulee seuraavana mieleen. Siellä ei taatusti luulisi olevan kulttuuria. Mutta voi! Eurooppalainen korkeampi sivistys on ennättänyt levitä jo sinnekin. Siitä pitävät huolen timeshare-condoissa asustavat eurooppalaiset eläkeläiset, jotka eivät halua enää maksaa yhteiskunnan ylläpitämisestä mitään vaan löhöävät mieluummin verokeitaassa patinoimassa nahkaansa uima-altaan reunalla. Kyllä siinä on (kirjaimellisesti) tukeva joukko eurooppalaisen sivistyksen suurlähettiläitä.

Näiden vaihtoehtojen jälkeen ei oikeastaan jää jäljelle muuta kuin Las Vegas: keskelle erämaata rakennettu muoviuniversumi, jossa ei voi tehdä muuta kuin hävitä rahansa uhkapelissä, mennä pika-avioliittoon huumepöllyissä tai tuijotella strippareita (muiden) kännisten örveltäjien seurassa.

Koska Peter Elk ei keksi yhtäkään vastaväitettä kulttuurityhjiön olemassaololle Las Vegasissa, paikkaa on tietenkin lähdettävä katsomaan. Niinpä matkustan parin viikon kuluttua pidennetyksi viikonlopuksi Southwestiin ihailemaan neitseellistä seutua, jota kulttuuri ei vielä ole päässyt turmelemaan. Hotellihuonekin on jo varattu mahdollisimman kulttuurittomasta paikasta: 30-kerroksisesta tekopyramidista. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet mm. teko-Pariisi, teko-New York, teko-Venetsia sekä tekomuinainen Rooma. Kaikki nämä paikat on pieteetillä riisuttu viimeisimmistäkin kulttuurisista konnotaatioistaan. Jäljelle ovat jääneet ainoastaan mahtipontiset kulissit, joiden keskellä eläkeläiset voivat paukuttaa peliautomaatteja aurinkolipat päässään. Tällainen suoritus kysyy jo niin suurta taitoa, että Bumtsibumin tuottajat voivat ainoastaan unelmoida sellaisesta. But keep on trying, Marco.


Lisätty kello 10:38 ET | Permalink

 
Pingviinien maihinnousu


Se on jälleen todistettu: tämän kaupungin kaikki homot eivät todellakaan asu Chelseassa. Hiljattain havaittiin, että Central Parkin eläintarhan koiraspingviinit Milou ja Squawk ovat alkaneet hengailla yhdessä. He eivät ole eläintarhan ensimmäiset homopingviinit, sillä Roy ja Silo -nimiset koiraat ovat eläneet vakituisessa parisuhteessa jo pitempään. Roy ja Silo hautoivat menestyksekkäästi myös heille annettua pingviininmunaa, josta kuoriutui sittemmin Tangoksi nimetty poikanen. Tällä hetkellä pari viettää kuulemma erittäin onnellista perhe-elämää ja kasvattaa poikastaan esimerkillisellä tavalla. Tietojen mukaan myös Coney Islandin eläintarhassa yksi pingviinipari on tullut ulos kaapista.

Nyt homopingviinit ovat tekemässä jo poliittista maihinnousua. Eräs heistä on nimittäin ilmaantunut demokraattien presidenttiehdokkaaksi, eikä hänen poliittinen ohjelmansa näytä yhtään hullummalta -- ainakaan sen hullummalta kuin istuvan presidentin. (Via Benrope.)

Peter Elkin johtopäätös on, että homopingviinit eivät selvästi ole ainakaan fundamentalistikristittyä huonompia politiikan harjoittamisessa tai lasten kasvattamisessa. Kun luonto antaa näin selkeät todisteet homoseksuaalisuuden terveellisistä vaikutuksista yhteiskunnalle, meillä ei varmaankaan pitäisi olla enää mitään homoavioliittoja tai homoparien adoptio-oikeutta vastaan.


Lisätty kello 12:21 ET | Permalink

 
Mission Nascar Dads

Amerikkalainen äänestäjäkunta on jo pitkään jakautunut melko tarkkaan kahtia. Noin 45 prosenttia äänestäjistä kannattaa järkähtämättä presidentti George W. Bushia. He tulevat äänestämään häntä kaikissa olosuhteissa täysin riippumatta siitä, millaista politiikkaa hän harjoittaa. Samansuuruinen osuus äänestäjäkunnasta vihaa Bushia aivan yhtä suurella intohimolla. He kannattaisivat marraskuun vaaleissa vaikka Aku Ankkaa, jos tämä sattuisi olemaan Bushin vastaehdokkaana.

Todellinen vaalikamppailu käydään jäljelle jäävän 10 prosentin sieluista. He ovat nk. liikkuvia äänestäjiä (swing voters), jotka ainakin väittävät tekevänsä valintansa puhtaasti asiaperustein. Poliittiset strategistit kummallakin puolella ovat miettineet päänsä puhki, keitä nämä ihmiset oikeastaan ovat ja miten heihin voisi tehokkaimmin vedota.

Vuosien 1996 ja 2000 presidentinvaalien alla tavoitelluin liikkuva äänestäjä oli nk. soccer mom: suburbian omakotitalovyöhykkeellä asuva hyvätuloinen, korkeasti koulutettu, perheellinen mutta ammatissa toimiva nainen, joka kuskaa tila-autolla 1,8 lastaan jalkapalloharjoituksiin. ”Futisäidit” tuntevat viehtymystä moniin liberaalien ajamiin asioihin kuten abortin pitämiseen laillisena, mutta toisaalta he hurraavat isoille veroleikkauksille, jotka jättävät heille enemmän rahaa lasten balettitunteihin ja iced mocha latteihin.

Tänä vuonna kuumimmaksi äänestäjäryhmäksi on nousemassa niinkin absurdi joukko kuin Nascar dads, autourheilua harrastavat perheelliset miehet. He edustavat alempaa keskiluokkaa tai keskiluokkaa, asuvat pienemmissä asutuskeskuksissa Etelävaltioissa tai Keskilännessä ja harrastavat metsästystä ja autoja. Useimpien muiden sinikaulustyöläisten tavoin nascar-isukit ovat aiemmin perinteisesti äänestäneet demokraatteja. Viimeisten 10-15 vuoden aikana he ovat kuitenkin kasvavissa määrin siirtyneet äänestämään republikaaneja, joiden konservatiivinen arvomaailma kuolemanrangaistuksineen ja homofobioineen vetoaa heihin enemmän.

Nascar dadien liikkuvuus äänestäjinä on vähintään kiistanalaista. Televisioyhtiö ABC:n tekemän tutkimuksen mukaan keskimääräinen nascar-isukki äänesti viime vaaleissa George Bushia yhtä usein kuin kuka tahansa valkoihoinen, Etelävaltioissa asustava alempaa keskiluokkaa edustava mies. Ja se on usein se.

Eipä ihme, että presidentti Bush luottaa lujasti nascar-isukkeihin. Viime viikonloppuna hän jyräytti Air Force 1:llä suoraan autoradan vieressä sijaitsevalle kentälle Daytonassa, Floridassa. Tiukkojen turvatoimien vallitessa Bush poukkoili 180.000 -henkisen hurraavan yleisön edessä nascar-tuulipuku päällään. Stuntti muistutti Bushin esiintymistä USS Lincolnin kannella viime toukokuussa, jolloin hän lentäjän varusteet päällään ja ”Mission accomplished” -teksti taustanaan ilmoitti varsinaisten taistelutoimien Irakissa päättyneen.

Onneksi me kaikki voimme saada aitoa tuntumaa presidentti Bushin julkisiin esiintymisiin Top Gun George W. Bush Action Figuren avulla. Valmistaja kertoo lelupakkauksesta mm. seuraavaa: "The figure captures the good ol’ boy essence of the original George, from his rugged Texas back country good looks and characteristic placid political face. Its resemblance to the 43rd President is amazing, duplicating his crystal blue eyes, engaging smile and chiseled features.” Pakkaukseen sisältyvät nuken lisäksi mm. nimikoitu kypärä ja visiiri, suojalasit, happisäiliö ja –maski. Kyllä näillä varusteilla kelpaa leikkiä niin lentotukialuksilla kuin autoradoillakin esiintymistä, käydä tarjoamassa koristekalkkunaa Irakissa tai kokeilla Alabama Air National Guardista pakoilua, jos siltä tuntuu. Vapaamielisimmille useampien lelujen ostaminen avaa lisäksi aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.


Lisätty kello 11:58 ET | Permalink

 
Terveysrulettia

Uhkapeli on tunnetusti sallittua joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa. Suosituin näistä paikoista lienee Nevada, jonne Las Vegasin ja Renon kaltaiset pelihelvetit houkuttelevat vuosittain miljoonia kävijöitä. Toiset osavaltiot, kuten New York, taas ovat katsoneet paremmaksi kieltää rahasta pelaamisen, joka vie kansalaisten varat ja kaiken lisäksi ruokkii järjestäytynyttä rikollisuutta.

Eräs uhkapelin muoto sen sijaan on sallittua kaikissa 50 osavaltiossa, nimittäin omalla terveydellä pelaaminen. Syksyllä valmistuneen tutkimuksen mukaan 43,6 miljoonaa amerikkalaista oli ilman sairausvakuutusta viime vuonna. Tämän sinänsä jännittävän, mutta elämänlaatua reippaasti heikentävän pelin suosio on lisäksi nopeassa kasvussa, sillä vakuuttamattomien määrä oli noussut kahdessa vuodessa yli kahdella miljoonalla henkilöllä.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa sitä, että joka seitsemäs amerikkalainen ei käy lääkärillä tutkituttamassa ihostaan löytämiään patteja tai valittamassa toistuvia rintakipujaan. Sitä, että joka seitsemännellä amerikkalaisella ei ole varaa ostaa itselleen juuri minkäänlaisia reseptilääkkeitä. Sitä, että joka seitsemännelle amerikkalaiselle äkillinen sairaalaan joutuminen merkitsisi lähes vuorenvarmaa konkurssia.

Valtio ei Yhdysvalloissa kustanna terveydenhuoltoa muille kuin vanhuksille ja kaikkein köyhimmille. Muut saavat vakuutuksensa – jos saavat – työpaikkansa kautta. Tavallisesti työpaikan vakuutus kattaa myös perheenjäsenet ainakin lisämaksua vastaan. Muut voivat kyetessään maksaa vakuutuksensa omasta pussistaan tai olla kokonaan ilman. Eräänlaista freedomia tietysti sekin.

Yleisin argumentti valtiollista sairausvakuutusjärjestelmää vastaan on se, että "Yhdysvalloilla ei ole siihen varaa". Ulkomaalaisten vain on kovin vaikeata ymmärtää, miten maailman rikkaimmalla valtiolla "ei ole varaa" järjestää asukkailleen sellaista peruspalvelua, jonka kaikki muut kehittyneet valtiot ovat kyenneet saamaan aikaan usein huomattavasti pienemmillä resursseilla. Lisäksi Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä on nykyisellään järjettömän kallis. Tällä hetkellä jo lähes 15 prosenttia bruttokansantuotteesta kuluu terveydenhuoltoon, kun esim. Suomessa vastaava luku on alle 7 prosenttia. Bushin lääke- ja vakuutusyhtiöitä voimakkaasti suosivan politiikan ansiosta kustannusten kasvu on koko ajan vain kiihtynyt.

Myös Peter Elk on päässyt omakohtaisesti kokeilemaan tätä suosittua uhkapelin muotoa. Ehdin jo olla muutaman viikon kokonaan ilman vakuutusta ennen kuin pääsin kaikkien byrokratiasotkujen jälkeen onnellisesti Columbia Universityn huonon ja kalliin sairasvakuutuksen piiriin. Noina viikkoina katua ylittäessä olin oudon tietoinen omasta kuolevaisuudestani. Lähestyvän taksin nopeuden virheellinen arvioiminen olisi saattanut johtaa muutamassa sekunnissa kymmenien tuhansien dollareiden sairaalalaskuun. Oloa kuitenkin helpotti koko ajan tieto siitä, että terveysruletin pelaaminen tulisi kohdallani jäämään väliaikaiseksi. Miljoonille amerikkalaisille olotila on sen sijaan pysyvä, eikä lupaa mitään kovin hyvää tulevaisuutta heidän kannaltaan.


Lisätty kello 22:40 ET | Permalink

 
Miksi eurooppalainen patriotismi on sairasta

Kuten jo aiemmin on tullut todetuksi, amerikkalaisia voi pitää keskimäärin huomattavasti patrioottisempina kuin yhtäkään länsieurooppalaista kansakuntaa. Isänmaallisuus tunkee täällä esiin joka käänteessä lippujen alituisena läsnäolona ja Amerikka-sanan jatkuvana toisteluna tv-mainoksissa ja autojen puskuritarroissa.

Eurooppalaisia tämä amerikkalainen paatostelu naurattaa ja kauhistuttaa. Jos jossakin Euroopan maassa alettaisiin harrastaa yhtä palavaa isänmaallisuutta, maan asukkaat leimattaisiin välittömästi hulluiksi fasisteiksi. Ajatellaanpa esimerkiksi Ruotsia. Pelle Svenssonin Volvon peräpeilissä komeilisi teksti ”Gud bevare Sverige!”, ja hänen Pripps blå –mahaansa verhoaisi ”Stolt över att vara svensk” –t-paita. Kouluissa vannottaisiin ikuista uskollisuutta sinikeltalipulle, ja kodeissa rukoiltaisiin tiedustelutehtävissä olevien ruotsalaisten sukellusveneiden puolesta.

Yllä olevan ajatuskokeilun vatsaa kääntävä efekti johtuu tietenkin eurooppalaisen nationalismin veret seisauttavasta perinnöstä. Viimeisten sadan vuoden kuluessa miljoonat ihmiset ovat kävelleet kaasukammioihin, tulleet raiskatuiksi ja mielivaltaisesti teloitetuiksi kansallisen ylpeyden nimissä eri puolilla Eurooppaa. Tämän päivän Suomessakin isänmaan nimeen vannovat kuuluvimmin kaljupäiset möhömahat, jotka käyvät kaljanjuontinsa lomassa tuikkaamassa rehellisten veronmaksajien omistamia pizzapaikkoja tuleen tai muuten vain hakkaamassa ohikulkijoita lämpimikseen.

Amerikkalaista isänmaallisuutta ei kuitenkaan voi arvioida samoin kriteerein. Syynä tähän on se, että amerikkalainen ja eurooppalainen isänmaallisuus ovat perusluonteeltaan fundamentaalisesti erilaisia. Eurooppalainen käsitys kansakunnasta perustuu edelleen varsin tiukasti yhteiseen kieleen, historialliseen taustaan, uskontoon, jaettuun kulttuuriperimään ja etnisyyteen. Yksilötasolla kyseessä ovat ominaisuudet, joista on mahdotonta päästä oppimalla eroon: äidinkieltään, ihonväriään, henkilöhistoriaansa kun ei voi muuttaa jälkikäteen. (Michael Jacksonin hyvin tunnettua yritystä ei lasketa.)

Ulkomaalainen voi muuttaa Suomeen, asua ja työskennellä Suomessa, olla Suomen kansalainen, mutta monien silmissä hänestä ei koskaan tule sen enempää kuin Suomessa asuva ulkomaalainen. Onko Umayya Abu-Hanna suomalainen? Tai Neil Hardwick? Molemmat ovat asuneet Suomessa vuosikymmeniä, puhuvat erinomaista suomea ja ovat käsittääkseni akkulturoituneet suomalaiseen yhteiskuntaan varsin mallikelpoisesti. Silti merkittävä osa suomalaisista olisi valmis kiistämään heiltä oikeuden suomalaisena olemiseen ja tuomitsemaan heidät ikuiseen vierauden tunteeseen maassa, jossa he ovat asuneet pitempään kuin monet kaljupäiset ”isänmaanystävät”.

Tällaiselle isänmaallisuudelle on olemassa toinenkin nimi: rasismi.

Yhdysvaltain kaltaisessa monikulttuurisessa maassa isänmaallisuus ei voi perustua tällaisiin määreisiin. Yhteiselle rodulle, uskonnolle tai kielelle rakentuva ideologia ei yhdistäisi maan asukkaita vaan jakaisi heidät keskenään loputtomasti tappeleviin leireihin. Siksi amerikkalainen käsitys kansakunnasta perustuu yliyksilölliseen ideologiaan, nk. amerikkalaiseen unelmaan, joka on periaatteessa yhtä hyvin Yhdysvaltain kamaralla syntyneen waspin kuin Intiasta tai Nigeriasta tulevan maahanmuuttajan omaksuttavissa. Usko yhdenvertaisuuteen, demokratiaan, vapauteen toteuttaa itseään ja sanoa mitä haluaa – lyhyesti sanottuna vapauteen olla, elää ja ajatella omalla tavallaan ihonväristä, uskonnosta ja muista yksilöllisistä ominaisuuksista riippumatta tekevät amerikkalaisesta amerikkalaisen.

Se, että arkitodellisuus ei Yhdysvalloissa aina vastaa ideaalia, lienee tullut näillä sivuilla moneen kertaan ainakin epäsuorasti todetuksi. Se ei kuitenkaan vähennä ideaalin arvoa – ainakaan jos vaihtoehtona on eurooppalainen rasistiseen tölvimiseen perustuva nationalismi. Jos Peter Elkin täytyy valita yksilönvapauteen uskomisen ja syntyperään tuijottamisen välillä, vaakakuppi kallistuu ensin mainitun vaihtoehdon puolelle. Eikä tee edes tiukkaa.


Lisätty kello 14:22 ET | Permalink

 
Oho...






Lisätty kello 22:22 ET | Permalink

 
Hölmöläiset esiintyvät maailman lehdistössä

The New York Times, 11.2.2004:

FINLAND: LICENCE, REGISTRATION AND PORTFOLIO, PLEASE Jussi Salonoja, the 27-year-old heir to a large sausage business, has been fined $216,000 for driving 50 miles an hour in a 25-mile-an-hour zone in Helsinki, the police said. The fine is believed to be the largest ever given for speeding in Finland, where traffic offenders are penalized according to their ability to pay. Mr. Salonoja's 2002 income was $8.9 million, Reuters said. The Finnish Internet millionaire Jaako Rytsola held the previous record for a speeding fine: $101,700. Walter Gibbs (NYT)

Edellisen kerran Suomi taisi olla NY Timesissa esillä, kun "the accidental Prime Minister" Matti Vanhanen opetti Venäjän ulkoministeri Mihail Kasjanoville, että alkoholin nauttiminen on tuhmaa ja tarjosi tilalle omenamehua. Vieraiden kun kuuluu sopeutua talon tapoihin.

Kasjanovin sopisi ottaa esimerkkiä presidentti Ahtisaaresta, joka sopeutui aikoinaan mallikelpoisesti Ruotsin kuninkaanlinnan tapoihin ja liukasteli lakeerikengät jalassaan otsanahkansa auki.

Ja sitten Suomessa irvaillaan, että amerikkalaisilla on tyhmä presidentti. Kyllä naurattaa.

Lisätty kello 09:57 ET | Permalink

 
Miesten mies


Sarjassamme "epäilyttäviä amerikkalaisia tuotemerkkejä" esitellään tänään Brawny-talouspaperi. Jo kolmen vuosikymmenen ajan tuo ronski metsien mies on stimuloinut imukykyistä tuotetta etsivien kuluttajien mielikuvitusta supermarkettien talouspaperiosastoilla. Brawnymanin herkkä mutta voimakas olemus ja jäänsininen, intensiivinen katse on suorastaan kutsunut puristelemaan tuota keskimääräistä muhkeampaa paperirullaa.

Kuvan ottamisen jälkeen Brawny-paperia valmistava Georgia-Pacific on valitettavasti muuttanut Brawnymania selkeästi epäeroottisempaan suuntaan. Syynä ulkoasun uudistamiseen oli tiettävästi se, että 70-luvun güntherin näköinen Brawnyman ei enää vedonnut naiskuluttajiin lainkaan. Naisilla ei sitten ole yhtään tyylitajua.

Lisätty kello 22:13 ET | Permalink

 
Blame it on Canada


Yhdysvaltain pohjoinen naapurimaa Kanada lienee kärsinyt koko olemassaolonsa ajan jonkinlaisesta identiteettikriisistä. Kolmikymmenmiljoonaisen kansakunnan erottautuminen lähes kymmenen kertaa isommasta naapurista ei ole aivan yksinkertaista -- etenkään kun kieli on aksenttia myöten kovin samantyylinen. Monelle suomalaiselle Kanadasta tulee ensimmäisenä mieleen jääkiekko, majavat ja hirvenmetsästys. Majavia lukuun ottamatta Kanada kuulostaa siis aivan Suomelta. Ai niin, ratsupoliisi King meinasi unohtua. Niitä Suomessa ei sentään ole, vaikka Totti Karpelaa seksikkäiden pussihousujen pitäminen varmaan himottaisikin.

Yhdysvalloissa Kanada on tunnettu pitkään hyvänä liittolaismaana, joka on lähettänyt tarvittaessa Nato-joukkoja tukemaan amerikkalaisjohtoisia sotilasoperaatioita ja joka on muutenkin enimmäkseen samaa mieltä maailman asioista. Molempien maiden äveriäät kansantaloudet hyrräävät samaan tahtiin vapaakauppa-alue NAFTA:n sisällä. Kanadalaiset näyttelijät, laulajat, ynnä muut julkimot ovat molempien maiden yhteistä henkistä omaisuutta. Melkein kuin Yhdysvallat, siis.

Viime aikoina kanadalaisten ja amerikkalaisten lumikengät ovat kuitenkin alkaneet kulkea yhä enenevässä määrin omia polkujaan. Yhdysvallat jättäytyi pois kanadalaisten sponsoroimasta jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta sellaisten roistovaltioiden kuin Suomen ja Venäjän mukana. Toinen kanadalaisten lempilapsi, kansainvälinen rikostuomioistuin sai vielä tylymmän vastaanoton, kun Bushin hallinto alkoi aktiivisesti käydä maailmanlaajuista kampanjaa sitä vastaan. Viimeinen pisara oli Irakin kriisi, jossa Kanada heittäytyi samanlaiseksi nössöksi vapaamatkustajaksi kuin eurooppalaiset.

Myös amerikkalaisten arvokonservatiivien näkökulmasta Kanadassa on käynnissä epäilyttäviä, yhteiskuntaa rapauttavia hankkeita. Homot saavat mennä keskenään naimisiin, mistä tietenkin seuraa eläinten kanssa kopulointia ja vaikka mitä saatanallisia riettauksia. Kannabiksen käyttöä koskevaa lainsäädäntöä ollaan lieventämässä, ja eläkkeelle jäänyt pääministeri Jean Chrétien ehti jo vitsailla vetelevänsä muutamat hatsit, kunhan lakimuutos astuu voimaan. Edes rikollisille ei Kanadassa anneta isän kädestä, sillä kuolemantuomioita ei ole pantu toimeen sitten vuoden 1962.

Ilmankos kaikki paha tulee nykyään Kanadasta. Kun Yhdysvaltain itärannikolla ja Kanadassa miljoonat ihmiset jäivät viime elokuussa päiväkausiksi ilman sähköä, ensimmäisenä selityksenä oli luonnollisesti Kanadan puolella sattunut sähkövika. Myöhemmin väite paljastui perusteettomaksi. Kanadasta oli kotoisin myös joulun alla Yhdysvalloissa paljastunut ensimmäinen hullun lehmän tautia sairastanut nautaeläin. Ettei vain olisi ollut tallirenki Homosen aikaansaannoksia.

Peter Elk kävi viikonloppuna henkilökohtaisesti tarkastamassa Kanadan pääkaupungin Ottawan. Eipä pistänyt rappio silmään. Yleiskuva oli pikemminkin harvinaisen hyvinvoiva. Hyväntuuliset ihmiset luistelivat kirpeässä pakkassäässä Rideau-kanavan jäällä, tv:stä tuli lätkää ja kaikki oli uutta, siistiä ja toimivaa. Kenenköhän vika se mahtaa olla? Mahdollisesti kanadalaisen verokarhun, joka kurittaa pientä työläistä armottomilla, lähes eurooppalaisia sikamaisuuksia hipovilla veroilla. Onneksi täällä Yhdysvalloissa ei sentään olla menty sellaisiin äärimmäisyyksiin.

Lisätty kello 22:38 ET | Permalink

 
WTF, mate?


Jos joku ei vielä tunne tätä aksentista päätellen amerikankiinalaista näkemystä maapallon kohtalosta, niin kehotan tutustumaan siihen. Parhaan vaikutuksen klippi tekee, kun katsoo sen kymmeniä kertoja peräkkäin. AAAAAA! MOTHERLAAAND!

Lisätty kello 16:48 ET | Permalink

 
Saisiko olla Lonque, Gigance vai Quaddro®?

Amerikkalaiseen ajattelutapaan kuuluu, että kuluttajan on saatava juuri sellainen tuote kuin hän itse haluaa. Siksi erilaisia vaihtoehtoja on jokaisessa tuoteryhmässä oltava useita kymmeniä. Itäeurooppalaiseen tavarakurjuuteen tottuneelle suomalaiselle käynti amerikkalaisessa liikkeessä voi kuitenkin olla ahdistava kokemus. Otetaanpa muutama esimerkki:

Farkut. Kuluttajaa ovat vaatekaupassa vaanimassa kymmenet vaatepinot. Ne vaativat kannanottoja kysymyksiin, joiden olemassaolosta suomalainen on ollut onnellisen tietämätön. Värin, koon ja merkin tietäminen ei riitä, vaan lisäksi täytyy päättää, pitäisikö farkkujen olla malliltaan Relaxed Boot Fit, Relaxed Fit, Easy Fit, Baggy Fit, Low Rise Boot Fit, Loose Fit, Standard Fit, Carpenter Fit vaiko kenties Worker Fit. (Esimerkit ovat Gapin valikoimista.)

Kuluttaja turhautuu. Mitä eroa on Relaxed Fitillä ja Easy Fitillä? Eivätkö ne molemmat hengi yhtä lailla nivusille helpotuksen tuovaa väljyyttä? Ja miksi puusepille on oma mallinsa? Onko heillä mahdollisesti muhkeammat pakarat kuin tavallisilla työläisillä? Suomen tv:n remontti-Reiskan takamus voisi tukea tällaista olettamusta, mutta onko hän varsinaisesti puuseppä? Voiko Relaxed Boot Fitiä käyttää myös kumisaappaiden kanssa vai onko niille kenties suunniteltu oma Relaxed Rubber Boot Fit?

Vapisevin käsin tuotteita levittelevä itäeurooppalainen kuluttaja ei saa mahdollisuutta sormeilla ahdistusta aiheuttavia housuja rauhassa. Muutamassa sekunnissa paikalle ilmaantuu myyjä, joka haluaa tietää, millainen päivä kuluttajalla tänään on ja miten hän voisi auttaa kuluttajaa. Kuluttaja sopertaa: ”Ummmm… So, what’s the difference between Easy Fit and Relaxed Fit?” Myyjä tuijottaa vaitonaisena, hämmästynyt katse silmissään. Whatever. Paras tapa lienee kasata syliinsä mahdollisimman iso läjä erityyppisiä ja –kokoisia housuja ja juosta niiden kanssa sovituskoppiin ennen myyjän saapumista. Oikea pari löytyy, kun kopissa hikoilee tarpeeksi pitkään.

Sama ongelma toistuu ruokakaupassa. Coca-Colaa ei ole saatavissa pelkästään tavallisena ja kevytkolana. Vaihtoehtoina ovat ainakin Coca Cola Classic, Caffeine-free Coca Cola Classic, Diet Coke, Caffeine-free Diet Coke, Cherry Coke, Diet Cherry Coke, Diet Coke with Lemon, Diet Coke with Lime, Diet Vanilla Coke sekä Vanilla Coke. Pepsi tekee luonnollisesti parhaansa tarjotakseen vastaavan elämyshaitarin.

Myös paahtoleipiä on kymmeniä eri laatuja. Jos niistä sattuu löytämään mieleisensä, voi olla varma, että seuraavalla kerralla kaupassa (a) ei enää muista, oliko se Arnold’s Oat Bran, All Bran vai Low Carb Bran, (b) kyseinen leipätyyppi on loppu tai (c) kyseistä laatua ei löydy, koska hylly on järjestetty uudelleen.

Markkinointi-ihmiset ovat lopulta tiedostaneet ongelman olemassaolon. Kaikkien Ylikansallisten Ketjukuppiloiden Äiti Starbucks jakoi eilisen New York Timesin välissä ohjeen, miten toimia kuppilassa, jos vaihtoehdot hämmentävät. Esite julistaa ensin ahdistuneelle kuluttajalle ”There’s no right way to order at Starbucks”, ja esittää sitten 5-portaisen kaavion avulla, miten tilaaminen tapahtuu oikeaoppisesti. Jokaikinen kaavion viidestä askeleesta vilisee erilaisia vaihtoehtoja, jotka ovat omiaan saamaan kuluttajan pään pyörälle.

Peter Elkin mielestä tuotekonseptissa on jotakin vikaa, jos lehden välissä täytyy jakaa ohjeita liikkeessä asioimista varten. Starbucks on sitä paitsi lähtenyt liikkeelle väärästä päästä. Jos kuluttajan pelkojen vähentäminen todella olisi tärkeää, Starbucks voisi alkaa kutsua pientä kahvia pieneksi ja isoa isoksi. Nykyään Starbucksissa ei tunnetusti myydä kumpaakaan, sillä valittavana ovat ainoastaan siansaksankieliset koot ”Tall”, ”Grande” sekä ”Venti” (rekisteröity tavaramerkki). Ota niistä nyt sitten selvää ilman kaaviota.

Lisätty kello 11:03 ET | Permalink