Hyvää uutta vuotta

Vanhaa vuotta on täällä vielä vajaan tunnin verran jäljellä, joten kulutan ainakin osa siitä pakollisen uuden vuoden toivotuksen kirjoittamiseen.

Vuosi vaihtuu täällä osittain paranoideissa tunnelmissa. Department of Homeland Security on viimeisen viikon ajan keksinyt joka päivälle uuden terroriuhkan, jota sitten laajalti esitellään televisiossa ja sanomalehdissä. Koko rumba alkoi oikeastaan joulunpyhinä, kun Air Francen lentoja peruutettiin terrorismiepäilyjen vuoksi. Pari päivää sitten "turvallisuusministeri" Tom Ridge yllätti iloisesti ilmoittamalla, että ulkomaisilta lentoyhtiöiltä aletaan tarvittaessa vaatia aseistettujen vartijoiden asettamista lennoille.




Mikä on päivän väri?


Tässä yhteydessä Finnairkin onnistui rikkomaan täkäläisen uutiskynnyksen epäilyttävällä lausunnollaan, joka heijastaa hyvin ulkomaalaisten täydellistä piittaamattomuutta amerikkalaisten turvallisuuspeloista: "Finland's national carrier Finnair said flatly that it would rather ground its aircraft than put armed marshals on board." (Koko uutinen täällä.)

Amerikassa taas ei ehkä oikein osata varautua suomalaistyyppisiin turvallisuusuhkiin, jotka muodostuvat lähinnä lääke- ja viskitokkurassa riehuvista miesmatkustajista. Kun Las Palmasista palaava lomailija pistetään samaan koneeseen pumppuhaulikkoa kantavan airmarshalin kanssa, niin siinähän sitä on turvallisuusuhkaa kerrakseen.




"Hey Finnair, what the hell do you think you're doing?"


Joka tapauksessa urheat amerikkalaiset käyttäytyvät rauhallisemmin kuin voisi olettaa. Mitään erityistä paniikkia ei ole ollut havaittavissa, ja ihmiset aikovat viettää uutta vuotta normaaliin tapaan. Tiukkojen turvatoimien piirittämälle Times Squarellekin odotettiin täksi illaksi 700.000 ihmistä. Peter Elk ei ole yksi heistä, sillä tuntikausia kestävä jonottaminen ja seisoskelu ei oikein innosta.

Sohvaperunamaisista kotioloista toivotankin kaikille onnellista ja turvallista uutta vuotta 2004! Toivottavasti mahdollisimman moni osallistui viisumiarvontaan, niin että pääsette tekin pian uuden elämän alkuun.


Lisätty kello 23:26 ET | Permalink

 
Amerikkalaista unelmaa jahtaamassa

Nyt tulee todella kiire, sillä teillä on enää kaksi päivää aikaa osallistua vuoden 2005 Diversity Visa Lotteryyn! Kyseessä ovat siis ne 55.000 pysyvää oleskelulupaa, jotka Yhdysvaltain hallitus arpoo vuosittain amerikkalaista unelmaa janoavien ulkomaalaisten kesken. Edellytyksenä ei ole juuri muuta kuin koulun suorittaminen loppuun sekä kansalaisuus sellaisessa maassa, josta muutoin tulee kohtuullisen vähän siirtolaisia USA:han (esim. Kiinan, Intian, Haitin tai Venäjän kansalaisuus ei käy).

Viime vuonna arvontaan osallistui kaikkiaan 7,3 miljoonaa henkilöä. Arpaonni suosi 44 suomalaista, jotka saivat etuoikeuden saapua Peter Elkin seuraksi asumaan Urheiden Kotimaahan. Heidän lisäkseen kelpuutettiin mm. 1 andorralainen, 7.040 ghanalaista, 51 malilaista, 1.431 iranilaista, 71 virolaista, 5.467 puolalaista ja 2.059 liettualaista. Vatikaanivaltion ja San Marinon asukkailla kävi kehno mäihä, sillä heistä kukaan ei voittanut arvonnassa. (Täydelliset tilastot täällä.)

Diversity Visa Lottery on vain pisara meressä, sillä vuonna 2002 Yhdysvaltoihin saapui laillisesti kaikkiaan yli miljoona siirtolaista. Yhteensä edeltävän vuosikymmenen aikana siirtolaisia tuli maahan enemmän kuin milloinkaan aiemmin, yli yhdeksän miljoonaa. Nämä luvut eivät edes vielä sisällä pakolaisia, joita hyväksyttiin Yhdysvaltoihin 1990-luvulla n. 890.000.

Siirtolaisilla on tapana hakeutua toistensa seuraan. Queensin Astoriassa asuu kreikkalaisia, Flushingissa korealaisia ja Bronxin Arthur Avenuella italialaisia ja albanialaisia. Brooklynin Greenpointiin on asettunut lähemmäs 20.000 puolalaista.




Asianajajapalveluja Greenpointissa.

Useimmat suomalaiset vetäisivät herneen nenäänsä, jos Greenpointin pääkatu Manhattan Avenue puolankielisine teksteineen sijaitsisi Helsingissä. Suomessahan pitää puhua suomea, jumalauta (myös Ahvenanmaalla)! Meri-Rastilan ”Mogadishu Avenuekin” oli monelle liikaa, vaikka etninen komponentti katukuvassa taisi rajoittua lastenvaunuja lykkiviin huntupäisiin naisiin ja R-kioskin afrikkalaissyntyiseen viikonlopputuuraajaan.

Jos maahanmuutto olisi väkilukuun suhteutettuna samansuuruista kuin Yhdysvalloissa, Suomeen olisi vuonna 2002 tullut 19.000 siirtolaista. 1990-luvun kuluessa Suomeen olisi saapunut kaikkiaan 163.000 siirtolaista, minkä lisäksi olisi otettu vielä vajaat 16.000 pakolaista.

Peter Elk ei voi muuta kuin irvistellä suomalaisten suhteellisuudentajun puutteelle. Ukrainalainen perhe passitetaan ensin jalkaraudoissa kotimaahansa ja sitten itketään, kun väestöpyramidi muistuttaa tuhkauurnaa ja valtiolta loppuvat veronmaksajat. Naurettavaa, sanoo Peter Elk.

Yhdysvalloissakin napistaan silloin tällöin, että siirtolaiset vievät työpaikat. Yleinen mielipide kuitenkin on, että kuka tahansa ihonväriin tai uskontoon katsomatta on tervetullut ryhtymään amerikkalaiseksi, kunhan maksaa veronsa ja elää kunnolla. Siirtolaisuus on voimavara, josta tämä maa on rakennettu. Se tarkoittaa kasvavaa taloutta, maailman parhaita opettajia, tieteentekijöitä, urheilijoita ja taiteilijoita. Siirtolaisille pääsy Yhdysvaltoihin taas merkitsee usein koko elämän kestäneen taloudellisen tai poliittisen ahdingon loppumista. Amerikkalaiseksi tuleminen on monille ihmisille oikeasti sellainen helpotuksen tunne, jota suomalaisen on vaikeata edes kuvitella, kuten Peter Elkin siirtolaiskollega Filippiineiltä voi todistaa.

Hyviä mäkihyppääjiä täältä silti edelleen puuttuu, joten Peter Elkin mielestä Suomesta Yhdysvaltoihin suuntautuvan siirtolaisuuden on mitä pikimmin moninkertaistuttava. Mutta ei hätää: Diversity Visa Lottery -anomuksen voi tehdä täysin elektronisesti. Kun sinä siellä nyt kerran istut siinä koneen ääressä tätä lukemassa, voitkin jättää anomuksesi saman tien.

Onnea arvontaan!




Lisätty kello 22:47 ET | Permalink

 
Hero of the Year

Aikaerorasitus taitaa edelleen painaa maailmanmatkaajaa, sillä heräsin tänä aamuna joskus viiden jälkeen. Lukuisien nukahtamisyritysten jälkeen vääntäydyin olohuoneeseen ja aloin maistella päivän tv-tarjontaa. Isojen kanavien "Hyvää huomenta" -ohjelmat tarjosivat lähinnä orange alert -hössötystä ja tavanomaisen ekstensiivisiä sääennusteita, joissa sliipatun näköinen tyyppi riehuu villisti tietokonegeneroidun sääkartan edessä ja pölisee levottomia jetstreamista.



Kerro kerro töllötin, tuleeko huomenna pouta.

Kuten tavallista, aikani surffailtuani päädyin C-SPAN -kanavan Washington Journaliin. Tämän joka-aamuisen ohjelman ideana on, että Washington DC:ssä istuva juontaja selailee päivän lehtiä studiossa ja ottaa puhelimitse vastaan katsojien kommentteja maan poliittisesta elämästä. Ohjelmassa on myös pari vierasta joka aamu: lähinnä politiikkaa, yhteiskuntaa tai historiaa sivuavia kirjoja vastikään julkaisseita ihmisiä.

Tänä aamuna katsojia pyydettiin näin vuoden lopulla kertomaan, kuka heidän mielestään on "hero of the year". Juontajan alkuperäisenä ajatuksena oli ilmeisesti saada human interest -tyylisiä ehdotuksia urheista yksinhuoltajaäideistä tai palomiehistä, jotka ovat pelastaneet naapurin kissan puusta. Sen sijaan katsojat alkoivat ehdotella poliitikkoja. Presidentti George W. Bush sai luonnollisesti monta ehdotusta. Eräs katsoja piti Bushia suurena uskonnollisena hahmona, jonka johdolla muslimit vielä tultaisiin voittamaan. Myös demokraattien presidenttiehdokasehdokas Howard Dean sai osakseen kannatusta. Hajaääniä keräsivät mm. oikeusministeri John Ashcroft (!) ja israelilaiset sotilaat, jotka kieltäytyivät palvelemasta miehitetyillä alueilla (hyi, mitä antisemitismiä!).

Eniten kannatusta sai "The American Soldier", joka on vuoden mittaan joutunut antamaan vapautensa, terveytensä ja jopa henkensä suuressa sodassa terrorismia vastaan. Yksittäisten sotilaiden tekemää uhrausta pidettiin suurena, mitä se totta kai onkin.

Peter Elk tunsi silti lähes vastustamatonta kiusausta soittaa ohjelmaan ja esittää vuoden sankariksi "The American Taxpayeria". Taxpayerhan joutuu maksamaan omasta pussistaan mm. operaatiot Irakissa ja Afganistanissa -- puhumattakaan Bushin kehittämistä massiivisista tulonsiirtomekanismeista, joilla rahaa pumpataan pieni- ja keskituloisilta superrikkaiden pussiin. Syksyinen Irak-paketti, joka tuskin jää viimeiseksi, oli jo yksinään suuruudeltaan 87 miljardia dollaria (vrt. Suomen valtion vuosibudjetti, joka on n. 36 miljardia). Bushin hallinnon viimeisimpiä saavutuksia on eläkeläisten terveydenhuollon "uudistaminen", joka käytännössä merkitsee varojen siirtämistä vanhuksilta sairausvakuutusyhtiöille. Kyllä tässä tilanteessa voisi taxpayeria jo luonnehtia vuoden sankariksi. Paitsi tietenkin jos ensi vuosi on veronmaksajalle vielä vaikeampi.



Average Dude, joka maksaa hallituksen laskut.

Pidättäydyin silti soittamasta, sillä tankeroenglannin puhuminen valtakunnallisella tv-kanavalla oli liian pelottava ajatus. Juontajan kärsivällisyys ohjelmassa on muutenkin sitä luokkaa, että sönköttävät tai muuten epäkiinnostavat ihmiset eivät taatusti saa 10 sekuntia enempää lähetysaikaa. Toisaalta ohjelmaan uskalsi soittaa Peter Elkin somalialaissyntyinen siirtolaisveli Ohiosta, joka esitti vuoden sankariksi YK:n pääsihteeri Kofi Annania (mille minä sivumennen sanoen kyllä nostan hattua). Täytyy kaiketi odottaa niin kauan, että olen tarpeeksi vihainen purkaakseni sydäntäni televisiossa.

Ohjelman seuraava puolituntinen käsitteli aihetta "politiikka ja uskonto". Se on kuitenkin tässä maassa niin iso ja monisyinen kysymys, että siitä kirjoitettu tonneittain kirjoja, eikä kukaan tunnu siltikään tietävän, mistä oikeastaan on kyse. Peter Elk palaa sen vuoksi asiaan tuonnempana.

Lisätty kello 11:32 ET | Permalink

 
Merry Christmas!






Liberty-kuusi Peter Elkin ja Anna Keskin olohuoneessa. Huomatkaa isänmaallinen sini-puna-valkoinen kynttiläsarja. (Duane Readelta, hinta $2.50)

Lisätty kello 21:31 ET | Permalink

 
Back in the USSR USA

Peter Elk on palannut kaksiviikkoiselta nostalgiamatkaltaan entiseen kotimaahansa. Oli hienoa tulla Suomesta takaisin Urheiden Kotimaahan -- johan tuo semistalinistinen poliittinen ilmapiiri alkoi ahdistaa freedomin makuun päässyttä mieltä.

Poliitikot tuntuivat keskustelevan joukolla, mistä asioista saa puhua ja milloin. Tässä(kin) debatissa kaikki näyttivät edustavan samaa kantaa, jonka sisältö tosin jäi kuulijalle täydelliseksi mysteeriksi.

Sinänsä Suomessa on kyllä otettu jättiläismäinen askel oikeaan suuntaan haastamalla entinen pääministeri oikeuteen. Täällä meillä päinhän sentapaiset puuhat ovat olleet suosittuja jo pitempään. Oikeusjuttuja ja niiden likaisia yksityiskohtia kelpaa sitten joukolla muistella vielä vuositolkulla sen jälkeen, kun kansakunnan tv-ruuduissa hikoilleet poliitikot on jo todettu syyttömiksi. Erityisen hyödyllisiä muistin virkistäjiä ovat lentävät lauseet, kuten "I did not have sexual relations with that woman, miss Lewinsky" tai "Minä en ollut näitä papereita pyytänyt, ja ne tulivat minulle yllätyksenä".

Suomi näytti myös monessa muussa suhteessa omituiselta. Koska ulkopuolisen tarkkailijan tekemät huomiot kertovat vähintään yhtä paljon hänen omasta kultuuristaan kuin tarkastelun kohteesta, mainittakoon tässä muutamia:

• katukuva näyttää vauraalta
  
• ulkona on pimeää keskellä päivää
  
• wc-pöntöt ovat oudon jyrkästi suippenevia ja niissä on vain vähän vettä
  
• vesijohtovesi maistuu herkulliselta (voisi myydä täällä pullovetenä)
  
• 80 % ihmisistä näyttää erittäin trendikkäiltä
  
• 20 % ihmisistä näyttää sitä, että he asuvat metsässä (vain tuohivirsut puuttuvat)
  
• tyhjillä sivukaduilla voi kävellä pimeän aikaan pelkäämättä tulevansa ryöstetyksi
  
• Helsingin keskustassa ei voi kävellä pelkäämättä tulevansa kännisen raivohullun pieksämäksi
  
• ruokakaupassa ostokset täytyy pakata itse
  
• kaupasta ei saa 10 rapisevaa muovikassia ilmaiseksi
  
• ihmiset näyttävät valtavan suurilta
  
• naiset katsovat kaduilla vastaantulijoihin (ehkä miehetkin?)
  
• tönivät ihmiset eivät pyydä anteeksi
  
• tv:stä tulee kummallisen laadukasta ohjelmaa
  

Uuden kotimaani virkakoneistoa kohtaan tuntemani epäluulo himmensi jossain määrin tänne palaamisen synnyttämiä riemullisia tuntemuksia. Terrori-iskujen jälkimainingeissa säädetty Patriot Act sallii mm. terrorismista epäiltyjen ulkomaalaisten pidättämisen kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan ilman mitään syytettä. Vangitsemista voidaan jatkaa puolen vuoden pätkissä teoriassa loputtomasti, eikä oikeutta asianajajaan tai omaisten tapaamiseen ole. Kuluneella viikolla kävi vielä lisäksi ilmi, että New Yorkin Brooklynissä sijaitsevassa Metropolitan Detention Centerissä vartijat olivat mäiskineet näitä pidätettyjä seinään ihan lämpimikseen. Maan rajoilla kyllä lukee "Welcome to the United States", mutta samalla ilmassa leijuu peitelty uhkaus mielivaltaisesta kohtelusta. Passintarkastukseen jonottaminen kääntää aina kummasti vatsaa, vaikkei mitään oikeaa huolenaihetta olekaan.

Sinänsä täysin ongelmitta sujuneiden maahantulomuodollisuuksien jälkeen pääsin kuitenkin parempaan Amerikkaan. Lentokenttätaksissa soivat Bruce Springsteenin joululaulut, kuljettaja pelleili esittelemällä mahdollisimman huonoja ja aikaavieviä reittivaihtoehtoja ja asiakkaat leikkivät mukana keksimällä vielä huonompia. Van Wyck Expresswaylla liikenne jämähti kuudella kaistalla lepääväksi tuhansien punaisten jarruvalojen mereksi, jolloin kuljettaja ajoi kiertotietä vaatimattoman omakotitaloalueen kautta. Ihmiset olivat koristelleet pienten puutalojensa kuistit mitä uskomattomimmin neonvaloin, stars and stripesia tietenkään unohtamatta. Manhattanilla kadut olivat täpötäynnä joululahjaostoksiaan raahaavia kuluttajia, jotka tekivät parhaansa syventääkseen omaa henkilökohtaista kauppavajettaan. Elämä hymyili pienelle ihmiselle, vaikka viranomaiset eivät aina niin tekisikään.

Lisätty kello 06:24 ET | Permalink

 
Viestit weblog-muotoon

Musertavan laajan kysynnän ja eksponentiaalisesti kasvavan kansansuosion vuoksi olen päättänyt siirtää Peter Elkin sähköpostiviestit weblog-muotoon, josta raportit ovat kaikkien halukkaiden luettavissa. Kyseinen foorumi tarjoaa tekstin lisäksi mahdollisuuksia kuvan (myös liikkuvan) sekä äänitehosteiden lisäämiseen lukijan kokemusta ryydittämään. Osoite on http://peterelk.blogspot.com/

Hajuefektien lisäämismahdollisuutta joudumme valitettavasti vielä jonkin verran odottelemaan. Kyseessä on itse asiassa erittäin kiusallinen rajoite, sillä haju -- niin hyvä kuin paha -- kuuluisi olennaisena osana autenttiseen New York-kokemukseen.


Lisätty kello 13:25 ET | Permalink

 
Angry liberal


Yksi huomionarvoisista eroista amerikkalaisen ja eurooppalaisen poliittisen terminologian välillä on tunnetusti sanan "liberaali" erilainen merkitys. Euroopassahan (uus)liberalismi yhdistetään usein oikeistolaisuuteen, lähinnä markkinauskoiseen thatcherismiin ja Suomessa vielä spesifimmin 90-luvun alkupuolen viinaslaisuuteen.

Atlantin tällä puolella liberaali tarkoittaa kuitenkin suurin piirtein samaa kuin "leftie", joka on vasemmistolainen abortin, homoliittojen, julkisrahoitteisen terveydenhuollon ynnä muiden halveksuttavien puuhien kannattaja. Liberaalit ovat aina metelöimässä kansalaisvapauksien rajoittamisesta, kun presidentti, tuo isänmaallinen kelpo mies, yrittää vain puolustaa maatamme terroristeilta. Mokomat olisivat valmiita hyysäämään rikollisiakin kieltämällä kuolemantuomiot ja rajoittamalla kunnon ihmisten oikeutta kantaa asetta. Kerta kaikkiaan epäisänmaallista sakkia, joka vihaa Amerikkaa.



Se joka sähkötuolia säästää, se lastaan vihaa

Lyhyesti sanottuna monille amerikkalaisille "liberaali" on kirosana. Pahempia loukkauksia voisivat oikeastaan olla vain "kommunisti" tai "luonnonsuojelija" (environmentalist). Jopa huomattava osa Demokraattisen puolueen jäsenistä kavahtaa ajatusta kutsua itseään liberaaleiksi. He ovat omasta mielestään maltillisia eli "moderate". Tästä joukkiosta hyvä esimerkki on presidenttiehdokas Joe Lieberman, joka on sosiaalipolitiikassa Bushin jengiä pehmompi, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ihan yhtä haukkamainen Rummy ja kumppanit.

Minut on nyt joka tapauksessa profiloitu vihaiseksi liberaaliksi. Tästä todisteena ovat päivittäin postiluukusta tulvivat kirjeet, joissa pyydetään rahaa mitä epäilyttävimpiin tarkoituksiin. Eilen minua lähestyi Americans for Peace Now, joka kannattaa rauhanomaista ratkaisua Lähi-Idän kriisiin. Radikaalit Israelin ystävät pitävät näitä rauhanhörhöjä itseään vihaavien juutalaisten antisemitistisenä itsetuhojärjestönä. Tosi epäilyttävää. Toissapäivänä sain pikakirjeeksi naamioidun lähetyksen Demokraattien "eduskuntaryhmän puheenjohtajalta" Nancy Pelosilta, joka halusi tietää, pidänkö Demokraattien vai Republikaanien sosiaalipolitiikkaa parempana ja pyysi siinä samassa 35 dollaria demareiden vaalikassaan.

Rahaa halusi viime viikolla myös edustajainhuoneen ainoa riippumaton jäsen, vermontlainen Bernie Sanders. Vermont nyt on osavaltionakin jo epäilyttävä; sallii homosuhteiden rekisteröimisen ja sitä paitsi antikristus Howard Dean asuu siellä. Konservatiivinen National Review -lehti luonnehtikin pari kuukautta sitten Vermontia helvetiksi. Kirjeessään Sanders kehui minulle lukeutuvansa George Bushia kaikkein kiivaimmin vastustaneiden kongressiedustajien joukkoon. Arveli ilmeisesti sillä tavalla tekevänsä minuun suosiollisen vaikutuksen.

Jaa miksikö minut on luokiteltu vihaiseksi liberaaliksi? Siksi tietysti, että olen sellainen. Ensimmäisiä tekojani Yhdysvaltoihin saavuttuani oli liittyä kansalaisoikeusjärjestö ACLUun ja tilata Bushia ruoskiva aikakauslehti The American Prospect. Sittemmin olen pahentanut vielä omaa asemaani lahjoittamalla rahaa liberaalille radiokanavalle WNYC:lle, liittymällä Amnesty Internationalin USA:n osastoon sekä tilaamalla toisen perinteisen liberaalilehden The Nationin. Mitä muuta tällaiselta tyypiltä voisi odottaa kuin tukea epäisänmaallisille hankkeille? If it walks like a duck and quacks like a duck, the chances are, it really is a duck.

Intoa vastata kaikkiin avustuspyyntöihin rajoittaa tuntuvissa määrin se, että rahat loppuisivat alkuunsa, jos alkaisi tukea kaikkia mahdollisia hyviä asioita. Täällä yhteiskunta yksinkertaisesti pyörii niin, että järjestöt, tv- ja radiokanavat, lehdet, poliitikoista nyt puhumattakaan, joutuvat rahoittamaan toimintaansa yksityisten rahalahjoitusten kautta.

Lahjoitukset ovat toisaalta myös väline vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Jokaisella on tietysti vapaus olla lahjoittamatta rahaa. Samalla on kuitenkin hyväksyttävä se, että joku muu takuuvarmasti antaa rahaa sellaisiin hankkeisiin, jotka eivät omasta mielestä ole kovin kannatettavia. Pakko ei ole antaa rahaa demokraattien vaalikampanjaan, mutta samalla voi olla varma siitä, että ExxonMobilin johdossa istuvat sedät syytävät kasapäin dollareita George Bushin vaalikassaan. Vaihtoehdoiksi ei jää muuta kuin alistua passiiviseen olotilaan tai ryhtyä vaahtosuiseksi liberaaliksi. Minua ei ainakaan vielä toistaiseksi ole potkittu niin paljon päähän, että valitsisin ensinmainitun vaihtoehdon.




Lisätty kello 13:11 ET | Permalink