Patriotismia

Hi guys!

Siemailen parhaillaan aamu(päivä)kahveja pahvimukista, jonka kyljessä lukee "I love New York USA USA USA USA". Onkohan kertakäyttösaastan suunnittelija ajatellut, että ko. kaupungin sijaintipaikka ei tule kahviaddiktille kyllin selväksi, ellei sitä paineta mukin kylkeen neljään kertaan? Koko komeus on luonnollisesti varustettu Amerikan lipulla.

Luultavammin kuitenkin mukin suunnittelija haluaa maan nimen toistamisella ilmaista nelinkertaisen rakkaudentunnustuksensa asuinpaikalleen. Täkäläinen patriotismi näyttää eurooppalaisen silmissä oudolta, naurettavalta, joskus uhkaavaltakin -- tilanteesta ja tarkastelijasta riippuen. Paloautot (jotka ovat muuten tässä maassa korttelin pituisia) on yleensä varustettu isokokoisella perässä liehuvalla USA:n lipulla, ja oviin on maalattu syyskuun 11. päivänä kuolleiden työtovereiden nimet. Suzanne Vegan laulussakin esiintyvässä Tom's Dinerissa on seinälle maalattu USA:n lipun värejä henkivä pastellisävyinen fresko, jossa Yhdysvaltain kotka vuodattaa kyyneleen terrori-iskujen uhreille. Teos on korniudessaan niin tyrmäävä, että ko. ruokalassa käymisen pitäisi kuulua jokaisen New Yorkin kävijän pakolliseen ohjelmaan. Metroasemalla näin viisissäkymmenissä olevan varsin kiltin näköisen pullean sedän, jolla oli rintapielessään "God bless our troops!" -rintanappi ja päässään USA:n ja Israelin lipuilla koristeltu kipa.

Ehkä hämmästyttävintä patriotismissa on se, että siihen jaksavat uskoa myös kaikkein huono-osaisimmat. Sunnuntaina menimme Bronxin eläintarhaan bussilla, josta avautui aitiopaikka tuohon kaupungin ehkä huonomaineisimpaan kaupunginosaan. Roskaa pitkin jalkakäytäviä, tyhjiä tontteja, autonromuja, piikkilankaa, hylättyjä rakennuksia. Jopa kaupungin ylläpitämät puistot ovat Bronxissa vain mutaisia tyhjiä tontteja, joilla ei välttämättä kasva edes puita. Erän puiston nimi olikin osuvasti vain "Rocks and Roots Park". Ironiaa? Tämän köyhyyden keskellä on silti lippuja joka puolella; näin jopa yhden WTC-aiheisen muraalin (jossa siinäkin oli surullisen näköinen kotka).

Voisi luulla, että köyhät olisivat tyytymättömiä siihen, miten tämä maa heitä kohtelee. Näin ei kuitenkaan yleensä ole, vaan liberalismi ("Amerikan vihaaminen" niin kuin konservatiivit sanovat) on hyväosaisten ja hyvinkoulutettujen etuoikeus. Osittain selitys piilee siinä, että monille Bronxin kaltainenkin hellhole merkitsee todellista edistysaskelta. Bronxin asukkaista ehkä puolet on kotoisin Latinalaisesta Amerikasta; Dominikaanisesta Tasavallasta, Meksikosta, El Salvadorista, Puerto Ricosta. Joillekin heistä pelkkä ilmaisunvapaus on jo niin suurta luksusta, että oloja ei voi edes verrata kotimaahan. Surkeudestaan huolimatta asumistaso on täällä vain harvoin huonompi kuin kotimaassa. Annan Dominikaanisesta Tasavallasta kotoisin oleva työtoveri oli internet-yhteydettömään tietokoneeseensa täysin tyytyväinen, koska täällä tulee sentään sähköä pistorasiasta enemmän kuin kaksi tuntia päivässä. (Ainakin useimmiten:-))



Tämän aamun lehdessä haastateltiin tyyppiä, jolla oli päällään "United We Stand" -collegehuppari. Täytyykin ostaa sellainen niin voi sitten (entisessä) kotimaassaan paukutella henkseleitään. Saatte tekin haistaa vähän freedomia.

Ai niin. En muista olenko lähettänyt tämän linkin jo, mutta lähetän sen varmuuden vuoksi uudelleen niin että kaikki voivat pistää omat ja muiden lapset rukoilemaan presidentin puolesta: www.pptkids.org . Nyt kaikki rukoilemaan pienimpiä myöten!!


Siunattua thänxgivingiä teille, perheillenne ja isänmaalle toivottaen

Peter Elk



Lisätty kello 11:07 ET | Permalink

 
Bad credit? No problem!!


Suomessa asuessaan on tottunut siihen, että luottotietoja on olemassa vain yhdenlaisia, nimittäin huonoja. Maksuhäiriömerkintä rekisterissä voi aiheuttaa hankaluuksia, kun taas merkintöjen puuttuminen on yleensä yhtä kuin hyvä luotto. Toisin sanoen ihminen on luottokelpoinen niin kauan kunnes hän toiminnallaan toisin osoittaa -- ainakin jos sattuu käymään töissä.

Täällä asiat ovat toisin. Jotta ihminen olisi mallikelpoinen kansalainen, hänellä täytyy olla hyvät luottotiedot. Sellaiset voi saada, jos ottaa luottoa ja hoitaa sitä vastuullisesti. Kun maksaa kuukausieränsä ajallaan, tulee positiivinen merkintä luottorekisteriin ja ajan mittaan muodostuu "good credit". Möhlimisestä taas seuraa "bad credit", mikä tekee inhimillisen elämän lähes mahdottomaksi. Asuntoa voi olla vaikea tai mahdotonta saada, puhelinlinjaa ei myönnetä tai pankkitiliä ei saa auki.

Henkilöllä, joka ei koskaan ole ottanut velkaa, on "no credit" eli ei luottotietoja laisinkaan. Se taas on tässä maassa melkein yhtä paha kuin "bad credit". Tulilinjalla ovat tietenkin juuri Peter Elkin kaltaiset tuoreet maahanmuuttajat, joille ei ole vielä tarjoutunut mahdollisuuksia velkaantumiseen. Maahanmuuttajapellen ongelmana on se, että hyvien luottotietojen rakentamiseen pitäisi ottaa luottokortteja, mutta niiden saamiseen vaaditaan "good credit", jota hän yrittää juuri saada aikaan anomalla ko. kortteja. Eli jotta saisi luottoa, pitää olla sitä jo ennestään. Pellen (käytän tätä nimitystä, koska prosessissa alkaa tuntea itsensä sellaiseksi) tilannetta pahentaa vielä se, että erilaisten palvelujen tulokseton anominen aiheuttaa negatiivisia merkintöjä luottotietorekisteriin, jolloin ongelma suurenee entisestään.

Me olemme törmänneet tähän jo kahdesti. Ensin meille ei suostuttu avaamaan kahden linjan kännykkäliittymää. Olisimme saaneet vain yhden linjan, ja silloinkin olisi pitänyt maksaa kaksinkertainen avausmaksu (70 dollaria). Sanoimme kiitos ei. Myöhemmin avasin itselleni prepaid-liittymän, joka on suhteettoman kallis verrattuna tavalliseen liittymään. Lisäksi jäin osattomaksi kännykkäoperaattoreiden seksikkäistä puhelintarjouksista ja jouduin ostamaan tosi kökön näköisen möhkäle-Nokian. Onneksi se oli halpa. Hieman myöhemmin meille ei suostuttu avaamaan pankkitiliä samasta syystä. Tämä ongelma on sittemmin korjattu tyydyttävällä tavalla, mutta se oli kokemuksena silti epämiellyttävä.

Jotta asia tulisi vielä monimutkaisemmaksi, Yhdysvaltain ulkopuolelta tulevaa palkkaa ei tietenkään hyväksytä oikeaksi palkaksi. Täkäläisten viranomaisten ja firmojen silmissä olen varaton, työtön ja palkaton. Niin ja suomalainen Visa-kortti on yhtä suuri luottamuksen osoitus kuin kasa koirankakkaa Broadwayn jalkakäytävällä.

Ei liene yllätys, että asian ympärille on rakentunut kokonainen teollisuudenhaara. Espanjankielinen Telefutura -tv-kanava suoltaa mainoskatkoilla ratkaisuja uunituoreiden amerikkalaisten ongelmiin: "Mal crédito? No problema! Llame ahora!" Ratkaisuja on usempia; tavanomaisimmasta päästä on ottaa ongelma-asiakkaisiin erikoistuneen luottokorttiyhtiön kortti, josta kiskotaan kaksinkertaista korkoa tavalliseen verrattuna, vinguttaa sitä vuoden parin verran "vastuullisesti" niin että saa kunnon luottotiedot rakennettua ja sitten vaihtaa nopeasti korttia halvempaan. Toinen vaihtoehto on avata luottotili jossakin kauppaketjussa ja käyttää sitä samaan tapaan.

Parhaillaan vertailen Amazon.comin ja Macy's-tavaratalon velkajärjestelmien houkuttavuutta. Sikamaisesta korosta huolimatta (25% vuosi) Amazon vienee voiton, sillä ostan sieltä tavaraa useammin. Voihan laskut maksaa kokonaisuudessaan heti eräpäivänä. Tilanne on mielenkiintoinen, sillä minulla ei ole mitään kiinnostusta tai tarvetta ottaa velkaa. Tässä maassa ei vain voi toimia täysivaltaisena ihmiskunnan jäsenenä, ellei ole vähintään muutamaa luottokorttia.

Ja sitten vielä ihmetellään, mikä Yhdysvaltojen maksutaseessa mättää...


Terveisin

Peter "Bad Credit" Elk



Lisätty kello 12:47 ET | Permalink