Peter Elk

Hello!

Huomasin tässä viime viikolla, että olen lukenut huolimattomasti Yhdysvaltain siirtolaisuusviranomaisten papereita. Minun ei tarvitsekaan asua maassa viittä vuotta anoakseni maailman johtavan demokratian kansalaisuutta, vaan voin jättää paperit sisään jo vähän alle kolmen vuoden oleskelun jälkeen.

Aikainen lintu nappaa madon, joten eipä muuta kuin heti lataamaan tietokoneelle lomake N-400, "Application for Naturalization". Hmmm... rotu... hiusten väri... oletko koskaan kuulunut natsipuolueeseen... oletko koskaan tehnyt rikosta, josta et ole jäänyt kiinni... oletko koskaan valehdellut Yhdysvaltain siirtolaisvirastolle...

Hei, mutta mitäs tämä on: "Would you like to legally change your name (optional)? If yes, print your new name you would like to use." Tämähän olisi mahtava tilaisuus ottaa nimekseen melkein mitä hyvänsä, ajattelen. Uusi alku uudessa maassa. Pekka Hirvosen jatkuva tavaaminen on muutenkin niin turhauttavaa, kun kukaan ei osaa kirjoittaa sitä oikein.

Kannattaisi ehkä saman tien ottaa jokin aatelisnimi, jotka on Suomessa lain mukaan suojattu, mutta täällä vapaata riistaa. Casimir Ehrnrooth? Pekka Ehrnrooth? Gilbert von Rettig? Maistelen nimiä suussani: "Hi, my name is Gil". Ei, ei oikein kuulosta luontevalta.

Ehkä jotakin räväkämpää? Menisiköhän Adolf Hitler läpi? Toisaalta kielteinen vastaukseni natsipuoluekysymykseen voisi vaikuttaa epäuskottavalta, jos haluaisin vaihtaa nimeni Adolfiksi. Osama bin Laden? Osama bin Hitler? Vaihtoehtojen houkuttavuudesta huolimatta peräännyn. Voisi tulla liikaa hate-crime -ongelmia.

Lopulta päädyn tylsään vaihtoehtoon. Päätän kääntää nykyisen nimeni englanniksi. Näinhän monet suomalaissiirtolaiset menettelivät sata vuotta sitten. Pekka olisi varmaankin Peter, mutta entä Hirvonen? Parasta jättää -nen kääntämättä, alkaa kuulostaa muuten liikaa intiaaninimeltä, ajattelen. En välitä olla Petteri Pieni Hirvi.

Hirven englanninkielisistä vastineista Moose vaikuttaa turhan onomatopoeettiselta, mutta entäpä Elk? Peter Elk. Naseva, aukenee heti, helppo tavata puhelimessa. Nappaan käteeni Manhattanin puhelinluettelon tarkistaakseni, montako tulevaa kaimaani saarella asuu. Luettelosta ei löydy kuin kaksi Elkiä, Allen ja Jennifer. Saaren kaksi Hirveä asuvat lähellä toisiaan, Allen 23. kadulla ja Jennifer 26:lla. Täydellistä. Nimi ei ole pelkästään funktionaalinen ja kuulosta kauniilta; se on myös uniikki ainakin tässä kaupungissa.

Nyt sitten vain odotellaan vuotta 2006, jotta pääsen jättämään kansalaisuushakemukseni sisään. Siirtolaisviraston webbisivu ei sanonut käsittelyajoista mitään, mutta jos hyvä tuuri käy, pääsen ehkä äänestämään vuoden 2008 presidentinvaaleissa. George W. ei valitettavasti voi olla ehdokkaana, mutta toivottavasti republikaanit löytävät jonkun yhtä isänmaallisen miehen siihen menessä.


Parhain terveisin

Peter



Lisätty kello 11:45 ET | Permalink

 
Jewcy

Kaikkien rasististen kännääjien vuosikausia jatkuneet synkimmät epäluulot on viimeinkin todistettu oikeiksi. Olen nyt nimittäin virallisesti juutalaisen näköinen. Eilen täällä oli jonkinlainen juutalainen pyhäpäivä, ja näin jo aiemmin päivällä teini-ikäisiä tyyppejä kipat päässä ja oudot kukkaseipäät kädessä. Hieman myöhemmin Washington Square Parkissa seisoskeli samanlainen salko kourassaan lierihattuinen kaveri, joka seurasi kiinteästi ohikulkevia ihmisiä. Päästessäni lähietäisyydelle tyyppi kiinnostui silminnähden ja heitti heti kysymyksen "Are you jewish?" Tästä en voinut päätellä muuta kuin että olin voittanut juutalaisuudessa 6-0 ainakin edelläni kävelleet ihmiset. Minulle ei valitettavasti koskaan selvinnyt, mikä heebon asia varsinaisesti oli, juhlapäivän teemasta puhumattakaan. Nyt ainakin tiedän, mistä kannattaa jatkossa hankkia vaatteet, nimittäin täältä. Ajattelin aloittaa vaikka vaaleanpunaisista thongista. Washington Square Park on muutenkin mielenkiintoinen paikka; pari viikkoa sitten joku tyyppi yritti myydä minulle siellä kokaiinia. En innostunut tarjouksesta. Mitähän siellä ensi viikolla kävelee vastaan?

Perjantaina samaisen puiston reunalla sijaitsevassa New York Universityn kirjastossa jo toinen elämäänsä kyllästynyt opiskelija tänä syksynä päätti lopettaa kärsimyksensä hyppäämällä kirjaston kymmenennen kerroksen lehteriltä ala-aulaan. Vähän kuin jengi alkaisi hyppiä HYKin rotundassa pää edellä alas. Kammottavaa. NYU:n ratkaisu oli takuuvarmaa amerikkalaista tavaraa: lisätään turvamiehiä kirjastoon.

Sää on edelleen ollut mainio. Lämpötila on keikkunut vähän kahdenkymmenen asteen paremmalla puolella teikäläisellä asteikolla mitattuna. Parasta ovat lämpimät ja pimeät illat, vähän niin kuin Suomessa elokuussa parhaimmillaan. Välillä ehti tosin olla jo kylmempikin. Talon keskuslämmitysjärjestelmän käynnistyessä sisälämpötila nousi nopeasti kolmenkymmenen kieppeille. Lämmön säätö tapahtui ikkunoita availemalla, kunnes älysin, miten patterit väännetään kiinni. Saa nähdä, onko lämmitysjärjestelmässä muitakin vaihtoehtoja kuin on/off. Pelkään pahinta.

Viikonloppuna älysimme, että Suomesta hommatuilla kansainvälisillä opiskelijakorteilla pääsee halvalla New York Philharmonicin konsertteihin. Kävimme heti lauantaina konsertissa ja istuimme 10 taalan lipuillamme 87 dollarin permantopaikoilla minkkiturkkisten eläkeläistätien kanssa. Seuraavaksi täytyy kokeilla Metropolitan Operaa, jonne opiskelijaliput maksavat 25 dollaria.

Nuo ovatkin sitten suurin piirtein ainoita säästöjä tässä kaupungissa. Liikkumiseen menee kohtuullisen paljon rahaa, kun kertalippu maksaa 2 dollaria ja kuukausilippu kahdeksan kymppiä. Etäisyydet ovat niin pitkiä, että käveleminen ei yleensä ole vaihtoehto. Pyöräily taas olisi kirjaston lehteriltä hyppäämistäkin varmempi kuolema. Lisäksi tarvittaisiin pyörä, jota täkäläiset tapaavat säilyttää sisällä kotonaan. Ulkona mikään betoniin pulttaamaton ei kuitenkaan pysy tallessa viittä minuuttia pitempään.

Kalleinta täällä on ruoka; viidellä dollarilla saa pienen nokareen jauhelihaa, ja minikokoinen jäätelöpakkaus maksaa 3,50. Alkoholi on thank god vain suomalaisissa hinnoissa. Lähin viinakauppamme on amerikkalaisen elokuvan klassikko. Espanjaksi (siis asiakkaan kielestä riippumatta) murahtelevaa henkilökuntaa ja pölyisiä viinipulloja. En uskalla käydä turhan usein, ettei omistaja luule (tiedä?) alkoholistiksi.

Yksi outous tässä maassa on se, että kaikkea korjataan koko ajan. Sitä ei kylläkään huomaa sikäli, että kaikki on rikki koko ajan, mikä lienee myös syynä korjaamiseen... Joka tapauksessa on raivostuttavaa, kun hissi on tämän tästä pois käytöstä, jalkakäytävä tukossa tai (ja tämä on kaikkein pahin) metroasema on suljettu ilman ennakkovaroitusta. Paikalliset ovat kuitenkin suomalaisia tottuneempia siihen, että mikään ei suju niin kuin pitäisi. Amerikkalaisen päivä on jo oletusarvoisesti täynnä pieniä yllätyksiä toisin kuin tosikon suomalaisen, jonka sormi menee suuhun heti ensimmäisten vaikeuksien ilmaantuessa.

Lisätty kello 11:17 ET | Permalink